Objektiivit vertailussa

Mitä merkitystä on kameran objektiivilla muuten kuin polttovälin osalta?

Jos mietit järjestelmäkameran hankkimista ja objektiiviostoksia, saatat pohtia, millaisia laatueroja objektiivien välillä on.

Tässä on hyvin yksinkertainen ja ehdottoman epätieteellinen testi kahden objektiivin välillä. Toinen on Canonin perus-kittilinssi EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS (versio I), toinen taas Canonin halvin kiinteän polttovälin objektiivi EF 50mm f/1.8 II eli ”nifty fifty”.

Molemmilla on otettu kuva samalla kameralla (EOS 550D) samasta kohdasta samoilla asetuksilla (f/8, 1/80 sekunnin valotusaika, salama). Kuvat eivät ole aivan samanlaisia. 18-55-millisen polttoväliksi tuli 49mm ja se ottaa jostain syystä muutenkin vähän laajemman kuvan (johtuisiko sitten eroista objektiivin pituudessa). Kuvat ovat rajattu kuva-alueen keskeltä. Kuvia on jonkin verran pienennetty, jotta ne mahtuvat blogiin.

Vie hiiri linkin päälle, niin kuva vaihtuu. Linkkiä klikkaamalla voit avata kuvan täysikokoisena.

Varsin samantasoisia kuvia objektiivit ottavat ainakin näissä olosuhteissa. EF 50:n kuva on minusta parempi, mutta ero ei ole mitenkään suurensuuri. Jos kuvia vertailee vaikkapa 25% koossa, huomattavaa eroa ei ole.

Koska käytännössä kuvia ei katsella 100% koossa vaan skaalattuina pienemmiksi, tämäntasoisilla eroilla ei ole merkitystä.

Voi olla, että toisenlaisissa olosuhteissa erot korostuvat enemmän. Yksi ero on tietysti se, että 1.8-aukolla varustettu EF 50 ottaa kuvia tilanteissa, joissa EF-S 18-55mm ei yksinkertaisesti pysty saamaan kelvollista kuvaa. Lisäksi suuri aukko mahdollistaa taustan häivyttämisen toisella tavalla. Zoomillakin on toisaalta puolensa.

(Jutusta oli vähän aikaa esillä versio, jossa objektiivien välillä oli todella merkittävä laatuero. Sain asiasta palautetta ja uudet kuvat osoittavat, että ensimmäisissä kuvissa kittilinssin tarkennus oli kuin olikin pielessä ja kuva siksi huono.)

Päivitys ja kysymyksiin vastaaminen lopetettu

En enää päivitä tätä sivua, enkä enää vastaa kysymyksiin. Kiitoksia kaikille vuosien varrella kysymyksiä esittäneille.

195 kommenttia kirjoitukseen “Objektiivit vertailussa

  1. Hei!
    Mä oisin ostamassa ekaa järkkäriä ihan harrastusmielellä ja Canonin EOS 1100D on nyt päällimmäisenä vaihtoehdoista. Suosittelisitko sä sellasta kittiä mihin tulee objektiivi 18-55 DC vai 18-55 DC III? Ite en tiedä yhtään mitä eroa näillä on muuta kuin että toka on kalliimpi, että mun tieto rajoittuu sitten siihen.. Toivon että osaat auttaa, kiitti! 🙂

  2. Kolmosmalli on uudempi ja siten varmaan parempi, mutta kumpikaan ei ole mitenkään erityisen hyvä objektiivi. DC on joka tapauksessa huonompi kuin kuvanvakaajallinen IS.

  3. Moikka!
    Olen ostamassa poikaystävälleni synttärilahjaksi hänen canon 40d kameraan objektiivia, hän haluaisi jonkun 50mm 1.4 tai 1.8. Tämä 1.8 taitaa olla hieman halvempi, mutta siis osaatko neuvoa mistä saisin tällaisen, vai kannattaako tätä edes ostaa? Itse en ymmärrä kameroista yhtään mitää, koitin jo netistä jtn katsella mutta ei oikein onnistunut..

  4. Sopii hyvin tuohon kameraan, ei ollenkaan huono ostos. 1.8 on halvempi, mutta jos budjetti kestää, 1.4 on selvästi parempi.

    Näitä löytyy oikeastaan jokaisesta kameratarvikkeita myyvästä kaupasta, esim. Verkkokaupasta.

  5. Terve, loistava kirjoitelma aiheesta. Siitä suuri kiitos!
    Avautuu nuo objektiivien ”salat” näin aloittelijallekin.

    Noita lasien hintoja katselin niin pakko sanoa että ei seisaaltaan uskalla katsoa, on ne aikas arvokkaita. Mutta tietty laatu maksaa kuten tuolla jo aiemmin totesit.
    Vaan onko sinulla tiedossa jokin paikka, esim. juuri Tampereella josta voisi ostaa/vaihtaa noita käytettyjä putkia?

  6. Huuto.netistä noita ainakin löytyy, siellä olen myynyt omiani. Tampereella on lisäksi Kameratori. Alan liikkeistä voi myös kysellä, tietääkseni ne ainakin ostavat käytettyä kalustoa, objektiiveissahan säilyy arvo aika hyvin käytettyinäkin.

  7. Kiitos, täytyypä mennä silmäilemään tuolta.

  8. Moikka! Olen ostamassa tuota Canonin EOS 1100D ensimmäiseksi järkkäriksi, tarkoituksena kuvailla todella vauhdikkaita lemmikkieläimiäni (frettejä). Ongelmanani on, että äitini ostaa kameran, ja kaupassa josta se haetaan ei ole saatavilla kuin 18-55mm DC objektiivilla. Haluaisin IS:n, jonka saisi alunperin samaan hintaan toisesta kaupasta. Kamera on kuitenkin ostettava juuri tuolta, jossa on vain DC:llä koska henkilökunta-alennus n. 70e, jolloin setti tulee alle 300euroon. Ärsyttää niin vietävästi. Kysymykseni siis kuuluukin, että onko tuolla DC:llä kuitenkin mahdollista saada samanlaatuisia kuvia, kuin IS:llä? Siis teoriassa (ja mielellään myös käytännössä esim. harjoituksen tuloksena)?

  9. DC on käsittääkseni muuten ihan sama objektiivi kuin IS, mutta siinä ei vain ole kuvanvakaajaa. Sillä saa siis ihan yhtä hyviä kuvia kuin kuvanvakaajallisellakin.

    Kuvatessa pitää vain kiinnittää hieman enemmän huomiota siihen, että valoa on riittävästi ja valotusaika riittävän lyhyt, kun kuvanvakaaja ei ole kompensoimassa käsien tärinää – mutta ei se ihmeitä tee missään tapauksessa, eikä kuvanvakaaja auta yhtään nopean kohteen liikkeen pysäyttämisessä eli juuri tuossa frettien kuvaamisessa. Siinä ei auta kuin nopea valotusaika, joka samalla tekee kuvanvakaajasta tarpeettoman.

  10. moikkka, itelläni on Canon 600d ja siinä mukana tullut objektiivi 18-55mm (??)
    Joulun jälkeen ajattelin ostaa uuden objektiivin joka soveltuisi hyvin maisemia kuvaamiseen ja ihmisten (: varmaankin aika huono selitys, mutta siis hyvä laatuisia kuvia suht helpolla tavalla. Nousisiko heti mieleen objektiivia joka minulle sopisi ((: ??

  11. Suosittelen Canon EF 35mm/2 -objektiivia. Se on hyvä kohtuullisen hintainen yleisobjektiivi, joka ottaa hyvätasoisia.

  12. hei! kerrohan sinä mulle mitä eroa on canon eos 1100d – ef-s 18-55 ja canon eos 1100d – 18-55 DC ? molemmat samanhintasia alessa joten kumpi kannattaa ostaa?

  13. Ei mitään, ne ovat tismalleen sama objektiivi.

  14. tää ei varmaa tähä kuulu mutta kysytäänpä silti. Eli mulla on canon 600d ja pitäis hankkia irtosalama. Kasvokuvia ja tilannekuvia ottaisin ja kokeilisin katon kautta heijastusta. Mikä olis hyvä ja max hinta olis 400

  15. Moikka, pakkohan tuota oli minunkin tulla kysymään kun täällä on ihminen joka vastailee! Eli, mulla on käytössä nyt tuo Nikonin D3100 kamera ja siinä on Tamronin AF 18-200mm F/3.5-6.3 (IF) Macro 62 A14 putki. Eli onko tämä väärä valinta ratsastuskuvaukseen? Siinä ei siis ole kuvanvakaajaa mitä ei vissiin liikkuvien kohteiden kuvaukseen tarvinnut? Mutta maneesissa tarvitsee valovoimaa (salamaa kun ei saa käyttää)ja tietty sen lyhykäisen polttovälin, että onko tuo nyt kummoinen valinta putkeksi? Vai millaista itse suosittelisit?

  16. Onhan tuo vähän hidas ja pimeä putki, etenkin pidemmässä päässä. Liikettä sillä ei hämärässä pysäytä. Millaisilla etäisyyksillä yleensä kuvaat, tarvitsetko maneesilla laajakulmaa vai teleä? Siitä riippuu, mitä kannattaa valita korvikkeeksi.

  17. Katsomosta kuvaan ja maneesi on jotain 22-65m, kenttä 40-70m. Tosin kentällä siis on enemmän valoa kuin maneesissa. Mutta mitä suosittelisit?

  18. Riittää tuon Tamronin polttoväli? Onko tuo 200-millinen sopiva? Jos on, niin sitten hyvä vaihtoehto voisi olla joku 70-200-millinen objektiivi, jonka valovoima on 2.8. Sellaisia löytyy kaikilta merkeiltä. Nikon on kallis, mutta hyvä, Tamronit, Tokinat ja Sigmat ovat selvästi halvempia ja ihan käyttökelpoisia.

  19. Se on budjettikysymys. Nikonin 70-200-millinen putki 2.8-valovoimalla maksaa 2000 euroa, Sigman saa 1000 eurolla. Molemmilla ottaa hyviä kuvia.

  20. Haluaisin kittilinssini lisäksi toisenkin objektiivin. Aluksi mietin makroa, mutta haluaisin pärjätä yhdellä objektiivillä jos lähden jonnekin, joten sen pitäisi olla käytännöllinen. Tykkään kuvata ilman salamaa joten sellainen objektiivi jolla kuvat ei tärähdä helposti olisi tarpeellinen. Sain tuon Nikon D3100 kuukausi sitten, paljoa en vielä ymmärrä näistä jutuista mutta iso-herkkyytä ja valotusta osaan säädellä. Monet suosittelee 50mm, ja sillä otetut kuvat onkin aika hienoja.

  21. 50-millinen on ihan kelpo objektiivi, mutta Nikkor AF-S DX 35mm/1.8G on vielä parempi. Sen polttoväli on vähän laajempana selvästi käytännöllisempi.

  22. Moikka ! Todella hyvä teksti, kiitos tästä. Mulla kävi semmonen tuuri, että löysin varastosta isäni vanhan canon eos 600 -filmikameran. Kameralaukussa löytyi myös vanha EF 35-70mm 1:3.5-4.5 objektiivi, sekä canon speedlite 300 EZ salama. Mulla on tällä hetkellä käytössä canon eos 600D kamera, siihen kitti-objektiivi ja sigman 18-250mm putki. Tuo uusi/vanha objektiivi sopii siis kameraani ja sillä saa myös ihan hyviä kuvia tiettyyn tarkoitukseen. Kuitenkin meinasin ennen tuon löytämistä mennä ostamaan sen 50mm objektiivin (joka oikeastaan kaikilta teineiltä nykyään löytyy :D) mutta jäin miettimään että kannattaako sittenkään, nyt kun löysin tämän vanhan. Yritin etsiä vertailuja näistä objektiiveista, mutta en löytänyt oikein mistään. Osaatko sanoa, että mitä eroa näillä on ja millainen objektiivi minun kannattaisi hankkia seuraavaksi. Olen miettinyt makroa tai parempaa teleä, sillä tuo sigma ei ole kovin valovoimainen. Entä tiedätkö, kelpaako tuo salama omaan kameraani? Liitäntä on samanlainen, mutta ikiaikaiset ohjeet oli tarkoitettu juuri sille vanhalle filmikameralle. ”Automatiikka” siinä valottaa kuvan melkein valkoiseksi eikä sitä saa kameran kautta (valotusajan pituudella, aukolla yms) säädettyä.
    Tässä on vielä muutama ”lähikuva” mitä sain tuolla 35-70mm objektiivilla otettua: http://oonas-secret-life.blogspot.fi/2013/01/delicious-lingonberry-raspberry-smoothie.html

    Kiitos jo valmiiksi jos jaksat auttaa 🙂 !

  23. Oona, valovoimainen kiinteän polttovälin objektiivi on ihan eri juttu kuin vanha filmikameralle tehty hidas zoomi (tosin tuo objektiivi on vuodelta 1987, eli vain muutaman vuoden Canonin 50-millistä ja 35-millistä kiinteää lasia vanhempi – tässä yksi syy, minkä takia en itse enää kuvaa Canonilla). Jättäisin silti sen 50-millisen väliin ja ottaisin mieluummin 35-millisen, jos kiinteää objektiivia haet. 35-millisen polttoväli on minusta paljon kätevämpi croppikennoisen kameran kanssa.

    Ihan hyviä kuvia sinänsä tuolla vanhallakin lasilla. Katsoin ensin keskimmäisestä, että onpas vähän suttua, mutta siinä on näköjään tarkennus napannut marjojen sijasta kulhon etureunaan ja kuvan avainkohta on siksi vähän sumea. Noissa, missä tarkennus on kohdallaan, jälki on siistiä.

    300 EZ on digivehkeiden kanssa yhteensopiva ainoastaan täysin manuaalisena, eli sen valotusautomatiikka ei ole yhteensopivaa digijärkkärien E-TTL-valotuksen kanssa. Digijärkkärille pitää olla EX-sarjan salama, ei EZ.

  24. Heips palaan vielä edellisiin kommentteihini. Mietin että olisiko tämä sigma millainen, http://www.rajalacamera.fi/sigma-70-200-2.8-ii-ex-apo-dg-macro-hsm-ft-/24FTOM7020028/dp
    Linkittäminen ei vissiin onnistunut, mutta jos viitsit katsoa niin kiitos. 🙂 Mietin vain tuota macrohommaa että onko millainen ja kiinnitystä että mahtaako oikeanlainen olla siihen D3100? Siansaksaa nuo kirjainyhdistelmät yms. Jos huono valinta niin siinähän on alapuolella joitain, että mikä oisi sitten parempi siihen heppahommaan?

  25. EX ei tarkoita mitään. APO ei tarkoita oikeastaan mitään. DG tarkoittaa, että objektiivi sopii täyden kennon kameroihin (DC tarkoittaisi vain croppikennoille sopivaa objektiivia). Tässä yhteydessä Macro tarkoittaa sitä, että objektiivi tarkentaa vähän tavallista lähemmäs (metrin päähän) ja että suurennussuhde on ihan hyvä 1:3,5, mutta aito makro-objektiivi tuo ei ole. HSM tarkoittaa hiljaista ja nopeaa yliäänitarkennusta. Tuo on yhteensopiva Nikonisi kanssa, ja varmasti ihan hyvä valinta, jos polttoväli vain riittää tarpeisiisi.

  26. Mulla on Canon eos 600d ja siihen se 18-55mm kitti nii oon meinannu ostaa objektiivin mutta en tiedä minkä, oon kahen vaiheilla joko tele tai 50mm f/1,8… Mikä objektiivi ois hyvä kaikenlaiseen kuvaukseen esim reissatessa otettaviin kuviin, maisemat, koristeet, ihmiset, kaupat, kaupunki ja kaikke sellanen. Sulla on hirmu hyvät sivustot ja kaikki, olen oppinut paljon, lukenut melkein kaikki juttusi täältä. : )

  27. Yleiskäyttöön erinomainen valinta on Canon EF 35mm/2. Tuo 50-millinen on polttoväliltään vähän pitkänpuoleinen.

  28. Hei, minulla kamerana toimii Canon EOS 1000d ja ihan hyväksi olen sen todennut. Ajattelin kysyä, että onko Canon EF 50mm f/1.8 II objektiivi hyvä? Budjettini ei ole kovin suuri, mutta ainahan sitä voi säästää siihen f/1.4, mutta onko f/1.8 ihan turha?

  29. Sijoita rahasi mieluummin EF 35mm/2 -objektiiviin, se on selvästi parempi ja monikäyttöisempi kuin EF 50mm/1.8 – ellet sitten erityisesti tarvitse lyhyttä teleobjektiivia. Yleiskäyttöön 35-millinen on parempi.

  30. Ei oikeen mahdu budjettiin tommonen värkki. 😀 Jos jaksat, viitsisitkö kertoa mahdollisimman hyvän ”lintuputken” alle 400 euron (sillä ei hyvää putkea saa, mutta edes jonkinlaisen. :D)

  31. Oskari, en osaa sanoa. Kaipa tuo budjettizoomi on lähinnä sinne päin… Aika monella valmistajalla on ainakin Canonille 70-300-millisiä zoomeja, joten luulisi noita olevan Nikonillekin. Lienevät ihan kelpo pelejä, mutta samat viat niissä kaikissa on: valovoimaa on nihkeästi telepäässä (eli hyvässä valossa toimii, mutta hyvä valo voi olla aika ahdas käsite) ja tarkennusmoottorit ovat vähän hitaanpuoleisia (ei tietysti ongelma, jos tarkentaa käsin).

  32. Heippa!
    Minulla on Canon EOS 1100D ja bloggaan. Suurinosa kameran käytöstä menee niin sanottuihin muotikuviin, elikä asuista, niin sisällä ja ulkona. Haluiaisin ostaa uuden objektiivin, sellaisen millä saisin kuvat sen näköisiksi että itse olen selkeämpänä edessä ja tausta ”sumeampi”. Onko Canon EF 50mm f/1.8 II -objektiivista tähän? En tarvitse siis mitään kovanluokan ammattitason objektiivia, vaan edullisen millä saa tuon tehosteen kuviin. Tarvitsen kameraa eniten juuri bloggaamiseen. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!! 🙂

  33. Ei tuo 50-millinen huono ole, joskin pidemmän päälle lienet tyytyväisempi 35-milliseen (Canon EF 35mm/2, uudempi IS-merkitty on parempi), joka on laadukkaampi objektiivi.

  34. Hei

    Ostin juuri Olympuksen OM-D EM-5 mikrojärkkärin pitkän harkinnan jälkeen. Valinnan syy oli etenkin kosteussuojaus, joka antaa hieman turvaa ulkona kuvatessa. Mitä objektiiveja suosittelisit urheilulajien kuvaamiseen? Lajeina laskettelu sekä sisäpelit (salibandy, voimistelu).

  35. Urheilukuvaamiseen tarvitset valovoimaa. Sitä tarjoaa mm. Olympus 75mm 1.8, joka voi polttovälinsä puolesta olla kätevä tai sitten ei…

    Panasonicin 35-100-millinen zoomi on myös suhtkoht valovoimainen (kiinteä 2.8 koko polttovälialueella) ja lisäksi se on sääsuojattu. En ole kokeillut, mutta 12-35-millinen versio tuosta on minulla kovassa käytössä.

    Sen kummemmin en osaa sanoa, kun en ole koskaan urheilua kuvannut.

  36. Hei!
    Hyvät sivut sinulla!
    Ostin vastikään canonin 7d ja siihen 15-85mm IS USM. Lisäksi löytyy 50mm f/1.8. Mikä oli seuraava hyvä objektiivi? Kuvailen ihmisiä läheltä/kauempaa, että liikkuvia eläimiä suht lähietäisyyksiltä, kukkia ja öttiäisiä. Sekä matkaillessa perusmaisemia ym. Olin mietiskellyt jotain kiinteän polttovälin objektiivia, jossa olisi parempi valovoima kuin 15-85:ssa.

  37. Supsu, koska 7D:ssä on croppikenno, perusobjektiiviksi hyvä on 35-millinen, esim. Canon EF 35mm/2 IS.

  38. Hei Mikko,

    kiitos heti alkuun mielenkiintoisista sivuista!

    Minulla olisi kysymys objektiiveihin liittyen, johon en vielä löytänyt vastausta sivuiltasi. Käytössäni on tällä hetkellä Canonin IXUS 100 IS, mutta haluaisin nyt ostaa ensimmäisen järjestelmäkameran, joka olisi kuitenkin sen verran pieni, että voin kuljettaa sitä aina mukanani. Harkitsen pienen koon vuoksi Olympus E-PM1-kameran ostamista. Settiin kuuluu M.Zuiko Digital 14-42mm-objektiivi. Tykkään ottaa lähikuvia yksityiskohdista, kukista ja hyönteisistä, johon tuo objektiivi ei varmaankaan riitä… Osaatko sanoa, olisiko Olympus MCON-P01-makrolisäke sopiva lähikuviin ja voiko sen siis liittää suoraan tuohon M.Zuiko Digital 14-42mm-objektiiviin? Vai olisiko M. Zuiko 40-150 parempi? Tuntuu, että kameran runko on kuitenkin sen verran pieni, ettei kuvaus kauhean pitkällä putkella onnistu. Enkä haluaisi maksaa useita satoja objektiivista.

    Kiitos paljon jo etukäteen vastauksestasi ja mukavaa kesän jatkoa!

  39. Helmi, tuo makrolisäke toimii hienosti sekä tuon kittiobjektiivin että tuon 40-150-millisen kanssa kanssa. Ei se ihmeitä tee, eikä muuta kittiobjektiivia oikeaksi makroksi, mutta kyllä se paremmin lähikuvissa toimii tuon kanssa. Teleobjektiivilla vaikutus on vielä selkeämpi, Olympuksen 45-millisen kanssa tuo oli hyvä.

  40. Kiitos Mikko nopeasta vastauksesta! Olen lueskellut sivustosi satoja kysymyksiä ja vastauksia, jaksat kyllä todella kärsivällisesti vastailla kaikille! 🙂
    Yhden vastauksesi perusteella aloinkin nyt harkitsemaan E-PM2-mallin ostamista E-PM1 sijaan. Rajalan sivuilla huomasin tarjouksen, että E-PM2-kitin ostaja saa kaupan päälle 40-150MM F4.0-5.6 bonus-objektiivin. E-PM1-kittiin verrattuna hintaa tulisi 250 euroa enemmän. Saako tällä rahoille vastinetta, eli onko E-PM2-malli ykköstä parempi ja 40-150 millinen objektiivi hyvä? Sama tarjous koski myös E-PL5-mallia, sen kitin hinnaksi tulee jo 600e, oliko sinulla siitä mallista kokemuksia verrattuna E-PM2-malliin?
    Alunperin kirjoittelin, kun toivoin ensimmäistä järkkäriä hankkiessani pärjääväni ainoastaan 14-42 millisellä objektiivilla ja makrolisäkkeellä. Nyt kun olen lukenut näitä kommentteja, tuntuu ettei se varmaan ihan riitäkään…;)
    Kiitos vielä kerran!

  41. E-PM2 on kyllä selvästi ykköstä parempi, siinä on todella hyvä kenno ja kuvaprosessori – sama kuin ammattilaistenkin käyttämässä OM-D E-M5 -kamerassa.

    Olen kirjoittanut näistä kameroista enemmän Jarjestelmakamera.fi:n puolella: Olympus E-PM2 ja Olympus E-PL5. Kamerat ovat sisuskaluiltaan samanlaisia, erot ovat lähinnä käyttöliittymässä ja käyttötuntumassa. Molemmat ottavat erinomaisia kuvia, joten sikäli on aika sama, kumman valitset. Minun makuuni molemmat ovat liian pokkarimaisia, mutta jos on tottunut kuvaamaan pokkarilla, E-PM2 pokkarimainen tuntuma ei ole paha asia -– kuvan laatu on sitten jotain ihan muuta kuin peruspokkarissa.

    Kyllä tuolla kittiobjektiivillakin alkuun pääsee, mutta ei se kieltämättä pidemmän päälle riitä – nälkä kyllä kasvaa syödessä.

  42. Hei Mikko,
    kiitos oikein paljon kommenteistasi ja linkeistä, niistä löytyikin vielä mukavasti lisätietoa.
    Näiden tietojen pohjalta uskallan pitkän harkinnan jälkeen ostaa E-MP2-kameran. 🙂
    Hyviä kuvaushetkiä!

  43. Hei,
    Omistan Canon EOS 1100D:n. Olen parin viikon päästä lähdössä ulkomaille ja mielessäni on käynyt uuden objektiivin osto. Millaista siis suosittelisit maisemien, kaupunkien katujen, joidenkin yksityiskohtien ynnä muiden kuvaamiseen?
    Kiitos etukäteen vastauksestasi!

  44. Hiltu, mitäköhän objektiiveja mahdat jo valmiiksi omistaa? Se on aika olennainen tieto. Oletan, että sinulla on vain 18-55-millinen kittiobjektiivi.

    Noin 520 eurolla saisit Canonin EF-S 18-135mm/3.5-5.6 IS STM:n. Se on melko ulottuva, kuvanvakaajalla varustettu ja nopeasti tarkentava objektiivi. Oikein kelpo peli.

    Sitten on noita n. 18-200-millisiä zoomeja eri valmistajilta. Näitä on monenhintaisia, alkaen noin 150 eurosta jonnekin noin 550 euroon. Jättäisin nuo ihan halvimmat väliin ja ottaisin sellaisen, jossa on kuvanvakaaja – siitä on iloa pidemmillä polttoväleillä. Nämäkin ovat ihan kelpoja peruszoomeja, joilla kuvaa kaiken, mitä reissussa vastaan tulee.

  45. Moi, en ymmärrä tuota rautalankaa toisin sanoen tämä sivu auki ja toisessa koneessa n.1000sivua opasta auki. Aukko, missä se on ? toi mistä katotaan sisään on sentti kertaa senti, ja objekti on noin 4cm halkaisijaltaan. Joo on varmaan jossain selitetty mut ei löydy ja päästä nousee savu. Olisikohan jossain video-opasta kameran käytöstä, opin katselemalla ja kuuntelemalla, en lukemalla. Vai jatkanko pääni hakkaamista seinään. Kiitos ja anteeksi 999666.
    Ps. 2 juttuun jos sais apua. canon 1100D piipittää kohdistuspisteiden kohdalla. Saako piipitystä hiljaiseksi tai pois kokonaan.
    Pimeä kuvauksella laukaisin ei toimi vaikka miten painaa.

  46. Aukko on objektiivin läpi menevän reiän halkaisija, jonka kokoa kamera voi säädellä. Mutta se on teknistä detaljia, jota ei oikeastaan tarvitse tietää voidakseen ottaa kuvia.

    En tiedä videoista; minä en siedä katsella videoita, vaan luen, joten osaan sanoa vain kirjoista.

    Kameran saa hiljennettyä asetuksista; pengo sieltä, kyllä sieltä pitäisi löytyä kameran hiljentävä asetus. Pimeässä laukaisin ei todennäköisesti toimi, koska kamera ei pysty valon puutteessa lukitsemaan tarkennusta (eli ei pitäisi piipata).

  47. Hei,
    tarvitsisin jonkun perus objektiivin canonin järkkäriini. Perus hyvän ja halvan tällaiseen ’amatöörikäyttöön’, osaisitko suositella mitään? Minulla on vain 18-55-millinen kittiobjektiivi. Olisi kiva myös pystyä zoomailemaan…..mitäs siihen suosittelisit 😀 kiiitän.

  48. Arvon nimetön, mitäköhän kittiobjektiivissa mahtaa olla vikana? Sitä kautta olisi helpompi suositella jotain uutta, jos tietäisi, mikä nykyisessä tökkii.

  49. Moikka Mikko,

    oon ostamassa kaverille lahjaksi objektiivia. Itse olen tietämätön kameroiden suhteen, ja haluaisin että lahja tulisi yllätyksenä. Hänellä siis Canon 600D ja kaksi objektiivia, 18-55mm ja 50mm. Olin ymmärtänyt, että olisi käyttöä ”helposti mukanakulkevalle” objektiiville, jolla pystyisi luonnossa kulkiessa kuvaamaan vähän kauempaa kohteita, jotka haluaa kuitenkin lähikuvaan. Minkälainen objektiivi on Canon EF-S 55-250f/4-5.6 IS II? Olisko oiva peli vai suositteletko jotain muuta tilalle?

  50. Tuo on ihan hyvä perushalpa pitkän kantaman objektiivi. Jos haluaa sellaisen, joka kattaa koko paketin laajakulmasta teleobjektiiviin, jolloin pärjää vain yhdellä objektiivilla vähän joka tilanteessa, Canon EF-S 18-135mm IS STM on myös kelpo peli.

  51. Kiitoksia paljon, tarkastelen budjettia ja teen päätöksen 😛

  52. Hei !

    Olen päättänyt vihdoin ostaa uuden kameran 1000D tuplakittini tilalle.
    Kuvailen eläimiä, luontoa, ihmisiä ja haluaisin videoida hevosten liikkeitä
    laitumella, näyttelyissä yms, kasvatamme siis hevosia.

    Vanhan kameran putket ovat ilman kuvanvakaajaa, siksi varmasti fiksua ois
    ottaa uusi kamera kuvanvaakajallisella Kittiputkella vai olisiko videokuvausta
    ajatellen fiksua joku muu objektiivi ja valokuvaukseen sit vaikka lisäksi joku
    perusobjektiivi, jossa valovoimaa riittävästi muuhunkin kuvaamiseen ?

    Pää hieman pyörällä ja pähkäilen parin paketin välillä,
    vinkkaatko kumpi setti mielestäsi voisi palvella minua parhaiten ?

    650D + 18-135 IS STM (1000€)
    700D + 18-55 IS STM (800€)

    Suositteletko lisäksi valovoimaisempaa objektiivia, huippukalliiseen ei varaa !
    Tässä joitain mitä oon katellut, vai olisiko joku muu fiksumpi valinta käyttöönä ?

    EF 50mm f/1.8 II (100€)
    EF 40mm f/2.8 STM (240€)
    EF 35mm f/2 (300€)

    Pääpaino kuitenkin on valokuvaamisessa ehdottomasti, videokuvaaminen jäänee
    edelleen toiselle sijalle, vaikka tuleekin nyt mahdollistumaan uuden kameran myötä…

    Kiitos jos vastaat 🙂

  53. A, molemmat setit ovat hyviä. 650D ja 700D ovat käytännössä identtiset, joten ihan sama sinänsä kumman valitset. Tuo 18-135-millinen objektiivi on hivenen monipuolisempi, joten sikäli se on parempi valinta kuin 18-55-millinen. Kuvanlaadussa noiden kahden välillä ei suurta eroa ole, vaikka noita pitkiä zoomeja pitäisikin haukkua. Tavallisessa käytössä se riittää kuitenkin ihan hyvin.

    Noista valovoimaisemmista ehdokkaista kaikki ovat hyviä. En ole itse kokeillut tuota 40-millistä; se häviää valovoimassa, mutta onhan tuo STM-tarkennus mukava. 50- ja 35-millisestä oma valintani oli tuo 35-millinen, mutta ei tuo 50-millinenkään paha valinta ole, polttoväli on vain minun mielestäni pitkänpuoleinen.

  54. Sen olenkin käsittänyt että 650D ja 700D lähes identtiset, malli uudistui
    mutta uutta ei pahemmin tullut, 650D, vaan jo aika lopussa monesta paikkaa…
    Nyt tarkistinkin asian ja näköjään ei Anttilasta saakaan tuota pakettia enää,
    soitin ja kysyin myös tavaratalojen valikoimaa, niin eivät saa enää.

    Joten jos ostaisin tuon 700D 18-55 millisellä kittiputkella ja lisäobjektiiviksi
    50mm/1.8, niin olisiko järkevämpää, kohtuuhintaista- ja laatuista pidempää
    zoomia suositella kuin tuo 18-135mm, jos erikseen lähden ostamaan sitä ?

    Kiitos vielä 🙂

  55. Canonilta ilmestyy syksymmällä uusi EF-S 55-200mm STM -objektiivi, joka olisi oivallinen pari tuolle 18-55mm STM:lle.

  56. Onkohan siitä mitään hinta-arviota tiedossa missään ?
    Kun toisaalta olisi kiva joissain tilanteissa saada tallennettua laitumella laiduntava
    lauma tai pomppiva varsa ilman että menee lähelle, jolloin tilanne aina on jo ohi…

    Tämä välimalli varmasti kätevä jos yhden putken kanssa haluaisi pärjätä
    mutta jos/kun kuvanlaatu säilyy parempana, taidan säästää mieluummin
    ja ostan pikkuhiljaa täydentäviä objektiiveja lisää ehkä kuitenkin…
    Siihen asti saa toi vanha, entisen kameran putki kelvata (75-300mm) 😀

    Ostan paketin minkä mainitsin ja aloitan edullisella objektiivilla valikoiman
    täydentämisen (50mm f/1.8) 😉 Saan vähän tuntumaa samalla mitä haen 🙂

    EF 70-200 on kokemusten mukaan tosi hyvä hevosten kuvaamiseen,
    mutta on käsittääkseni aika hintava sijoitus :/

  57. EF 70-200mm on itse asiassa erittäin kohtuullisen hintainen, se halvin mallihan maksaa vain vähän yli 700 euroa, mikä on mielestäni erittäin järkevä hinta tuon tason objektiivista.

    EF-S 55-200mm STM:n suositushinta on 395 euroa.

  58. Okei, oon käsittänyt että pitkälti toistatuhatta reilusti…

  59. Noitahan on neljä. f/4 on 720 euroa, f/4 IS ja f/2.8 ovat 1300-1400 euroa ja f/2.8 IS on 2600 euroa.

  60. Tere Mikko,
    Mulla on Canon 600D ja kitti 18-55. Nyt minun pitäisi saada myyviä sisäkuvia lomamökeistä ja tähän tarkoitukseen tarttisin soppelin objektiivin hintahaarukassa 200-1000 eur.
    Terveisin KÖPI Pyssykylästä

  61. Kaikilta valmistajilta (ainakin Canon, Sigma ja Tamron) löytyy erinäisiä ultralaajakulmia, noin 10-22 millin polttoväleillä. Näistä löytyy varsin kelvollisia objektiiveja tarpeisiisi.

  62. Hei Mikko,
    Olen hankkimassa järkkäriä, mahdollisesti jompaa kumpaa seuraavista:
    Canon EOS 600D DC KIT digijärjestelmäkamera + EF-S 18-55 f/3.5-5.6 III objektiivi. verkkokaupan hinta 449,90
    Canon EOS 600D KIT digijärjestelmäkamera + 18-55 IS II objektiivi.
    verkkokaupan hinta 579,90 €

    Olenkohan ihan hakoteillä jos valitsen jomman kumman noista? Tarvitsisin kameraa pääasiassa sisällä tapahtuvaan kuvaukseen. Valaistuskaan ei aina ole parasmahdollinen. Lisäksi haasteen asettavat kuvauskohteet, yleensä metallipintoja joista tulee ikäviä heijastumia salamavaloa käytettäessä. Makrokuvausominaisuudet saisivat olla ”kohtuulliset”. hintaa saisi olla siinä 500 €.
    Olisin hienoa jos voisit antaa vinkkiä mahdollisesta vaihtoehdosta jos nuo yllä olevat eivät sovellu käyttötarkoitukseeni. Niin ja olen melko vasta-alkaja kuvaus asioissa.

    Kiitos jo etukäteen!

  63. Tiina, molemmat ovat ihan hyviä, mutta kalliimpi on hivenen parempi.

    Tarvitset lisäksi erillisen salamalaitteen, kameran oma salama ei sovi tarpeisiisi. Erillisellä salamalla voit käyttää epäsuoraa valaistusta, joka auttaa heijastusten kanssa. Lisäksi tarvitset erillisen makro-objektiivin, jos haluat oikeita makrokuvia kuvata. Käytännössä siis puhutaan noin 1000 euron budjetista.

  64. Hei,

    Palaan vielä tähän, osaisitko vinkata millainen salamalaite oli kohtuullinen.
    Entäpä mikä makro-objektiivi soveltuisi tähän Canon EOS 600D DC KIT digijärjestelmäkameraan?

    Kiitos taas.

  65. Jos halvalla haluat päästä, Nissin Di622 tai vastaava, Canonin malleista 430EX II.

    Makroja eri valmistajilla on useita; Canonin satamillinen on hyvä mutta hinnakas, EF-S 60mm/2.8 Macro on vähän edullisempi ja ihan hyvä sekin.

  66. Hei Mikko –olet huippu!!

    Niiiin paljon olen apua saanut näistä sivuista, ettei ole todellistakaan!

    Ostin suosittelemasi Canon 600D enkä voisi olla tyytyväisempi, aivan loistava kamera! ihmiset jopa luulevat, että osaan kuvata, mutta kyllä se on kamera mikä työn tekee 🙂

    Ostin toiseksi objektiiviksi Sigma 24-70/2.8 DG HSM ja tuntuu pelittävän paremmin kuin hyvin ja nyt tarvis sitten tietenkin sen pidemmän putken uusimista ajatella. Miten rullaisi tämä:
    SIGMA 70-200/2.8 EX APO DG OS HSM (EOS) on tuolla rajalashopissa ja maksaa…paljon.
    Kuvaan enimmäkseen ulkona, hevosia ja koiria ja kaikkea liikkuvaa. Any ideas? toivoisin, että jos uudistan jossainvaiheessa rungon, objektiivi pelittäisi siinäkin. Canonista en toki luovu.
    Kiitos ja mahtavaa syksyä sinulle!

  67. Jos olet tuosta nykyisestä Sigmastasi pitänyt, tuo toinenkin on varmasti oikein hyvä. Onhan siinä vakaaja ja kiinteä 2.8-valovoima, joten rahalle saa kyllä vastinetta. Canonin vastaava lienee jonkin verran parempi, mutta onhan se hintakin vähän toisennäköinen.

    Koska tuo on DG-objektiivi, se toimii myös täyden kennon kameroissa (Sigman DC-objektiivit eivät toimi).

  68. Täältäpä löytyikin sopivanlaista osaamista ja nyt on herännyt kysymys mitä valita?
    Kamerassa valinta osuu hieman rungolta pienempään Canon 100D, mutta lähes joka kaupassa tulee hieman eri objektiivia mukana. Tarjolla on…

    Paketti 1: EF-S 18-55 f/3.5-5.6 III + EF 40 F/2.8 STM 650€
    Paketti 2: 18-55 IS STM 549€

    Millainen ero on tällä III ja STM mallilla. Kannattaako maksaa satku lisää ja ottaa nämä kaksi vai satsata hieman vähemmän ja tulla toimeen tällä IS STM objektiivilla?

  69. IS STM on kuvanvakaajalla ja äänettömällä tarkennusmoottorilla varustettu versio, III kökömpi perusmalli. Eli IS STM on noista se parempi vaihtoehto. Tuo EF 40/2.8 STM on toisaalta hyvä objektiivi. Paras vaihtoehto olisikin se ja 18-55 IS STM.

  70. Mielessä on kameran osto ja olen selannut nyt jonkin aikaa sivujasi ja etsinyt tietoa viidakosta. hakusessa on peruskamera, jolla otetaan kuvia niin koirista, lapsesta kun lapin tuntureista (lapin kuviin tahtoisin syvyyttä)
    Mutta kannataako ostaa uusi 1100D missä mukana tuo samainen EF-S vai käytetty 500D?
    Teenkö tuolla lisäobjektilla mitään jos käytetyn 500d:n voi ostaa myös ilman tuota Tamronia 250 €.

    uusi:
    canon EOS 1100D 299€ +
    Objektiivi uusi EF-S 18-55 mm 1:3,5-5,6 III

    käytetty:
    Canon EOS 500D, 150€
    Objektiivi uusi EF-S 18-55 mm 1:3,5-5,6 III 100€
    Ohjektiivi käytetty Tamron AF 18-250mm 1:3,5-6,3 (IF) macro, 200€
    yht. 350 e

  71. Janne, 500D on parempi valinta kuin 1100D. Tuo Tamronin putki on ihan kelpo diili, osta toki koko paketti.

  72. Moi Mikko !
    Olen harrastellut valokuvausta nyt muutaman vuoden ja olen ajatellut vähän parempien vehkeiden ostoa. Mulla on tällä hetkellä canon eos 1100d ja putkina siihen, se mukana tullut EF-S 18-55mm, sekä canon EF-S 55-250mm / 4-5.6 IS II.

    Nyt haluaisin ostaa lyhyemmän tilalle jonkun paremman ( ja ehkä uuden rungon? ), joka sopisi hyvin luontokuvaukseen ja myös kuvaamiseen juhlissa ja urheilutapahtumissa. Mitä suosittelisit?

    PS. Sulla on mahtavat sivut. Kiitos jo etukäteen !

  73. Teemu, tuolle lyhyemmälle kittiputkelle on oikeastaan kaksi vaihtoehtoista korviketta: joko noin 35-millinen kiinteän polttovälin objektiivi, tai sitten vastaava zoomi kiinteällä 2.8-valovoimalla. Sellaisen saa Canonilta kovaan hintaan tai Tamronilta tai Sigmalta vähän halvemmalla.

    Jos runkoa mielit vaihtaa, varteenotettavia vaihtoehtoja ovat uusimmat kolminumeroiset mallit tai 70D.

  74. Mietin että canon EF 24-105mm f/4L IS USM lens ja canon EF 17-40/4L USM, kuulostavat aika hyviltä. Olisiko nuo kanssa hyviä vaihtoehtoja? Vai kannattaako valovoima olla vähintään 2.8?

    Onko 7D yhtään parempi kuin 70D? Onko noin 200e panostuksen arvoinen?

  75. Minä panostaisin 2.8-valovoimaan, lisäksi tuo 24-105-millinen ei ole croppikennolle aivan ideaali polttoväli – laajakulma jää vähän heikoksi.

    Snapsortin vertailu antaa tasapelin 7D:n ja 70D:n välille, joten minä ottaisin noista uudemman eli 70D:n.

  76. Moikka! Omistan canonin eos 1100d sillä perusputkella eli 18-55mm. Nyt olis tarve saada uus putki. Tykkään kuvata erilaisia sisustusasetelmia läheltä ja kaukaa sekä suurempia kokonaisuuksia. Ulkona tykkään kuvata luontoa, lapsia ja eläimiä. Näitäkin läheltä ja kauempaa. Millaista, kohtuu hintaista putkea suosittelet? Olisiko tuo 35mm oikea valinta?

  77. Jenni, tuo 35-millinen on ihan hyvä perusobjektiivi monenlaiseen käyttöön, mutta asioiden kuvaamiseen kauempaa se ei riitä. Jos 18-55-millinen putki ei riitä, niin eipä silloin riitä 35-millinenkään.

    Mieti asiaa näin: mitä sellaista haluaisit kuvata, mihin nykyinen objektiivisi ei toimi? Missä nykyisen objektiivisi rajat tulevat vastaan? Jos haluat esimerkiksi kuvata asioita kauempaa, tarvitset teleobjektiivin.

  78. Kiitos vastauksesta! Tiedän, ettei nuo mihinkään ns.kaukokuvaukseen riitä. Lähinnä tuo lähikuvailu on mieleen ja välillä olisikin kiva saada kuvia hieman kauempaakin. Mietinkin, että mikä olisi tuohon lähikuvailuun tai hieman laajempiin kokonaisuuksiin, esim. Olkkarin tai makkarin kuvailuun paras. Ajatuksissa siis tuo 35mm, 40mm tai 50mm. Mitä noista suosittelet? Kiitos vielä viitseliäisyydestä! 🙂

  79. Kokonaisen huoneen kuvaamiseen kerralla ei oikein riitä edes tuo 35-millinen, siihen tarvitaan laajakulma eli alle 20-millinen.

    Mutta jos mietit, mikä noista kolmesta polttovälistä on paras, saat vastauksen helposti. Säädä 18-55-millisesi ensin 35 milliin, sitten 40 milliin ja lopuksi 50 milliin — mikä näistä toimii tarpeisiis parhaiten? Sillä se kaikista parhaiten selviää.

  80. Hei.
    Ollaan ostamassa ensimmäistä järkkärikameraa, ja ollaan päädytty canon 600D.Voitko suositella minkälaisen objektiivin kannattaa ostaa, lähinnä kissojen kuvaukseen ja maisemien.Net anttilassa olisi tälläinen tarjous Canon EOS 600D 18-55 + 75-300 järjestelmäkamera 599.90 mitä mieltä olet. Kannattaako ostaa runko erikseen ja objektiivit?

  81. Osta kuvanvakaajallinen kittiobjektiivi, äläkä murehdi objektiiveista toistaiseksi sen enempää. Tuossa tarjouksessa mitä katselit on kaksi vaatimatonta objektiivia, osta mieluummin yksi vähän parempi eli se kuvanvakaajallinen 18-55mm IS.

  82. Kiitos vastauksestasi. Vielä kysyisin että mitä mieltä olet tuosta Canonin 600 D järkkäristä, vai suositteletko jotakin muuta.

  83. Hyvä kamera se on, ei siinä mitään ihmeempää vikaa ole. Kovasti videota kuvaavan kannattaa hankkia 650D tai 700D, muuten 600D on ihan pätevä yhä.

  84. Olisin hankkimassa jouluksi ensimmäisen järjestelmäkameran. Varmaankin sillä kuvattaisiin ensisijaisesti lapsia leikeissään, mutta olisi myös mukava kuvata kauempina olevia kohteita. Kumpi olisi parempi objekti ensi alkuun: AF-S DX 18-55mm VR vai AF-S DX 18-55mm VR?

  85. Johanna, nuo ovat kaksi tismalleen samaa objektiivia. Tulikohan toisen kohdalle copy-paste-virhe?

  86. Hei!
    Minulla on ensimmäinen täyskennokamera Canon 6D. Entisistä aiemman rungon objektiiveista käytössäni on vain EF 70-300mm 1:4-5,6 IS USM objektiivi, kun muut olivat EF-S sarjaa. Nyt haluaisin ostaa jonkun valovoimaisen kiinteän peruslinssin tai vakiozoomin peruskäyttöön tuon telezoomin kaveriksi. Mitä suosittelet, kun en haluaisi maksaa yli tuhatta euroa siitä? Itse olen jo ihan sekaisin, mihin päätyä… Toivoisin kuitenkin kuvanvakaajalla olevaa linssiä ja kun ei vielä ole kokemusta näistä täyskennoisista kameroista.
    t. Katri H. Kuopiosta

  87. Jos noin pieni on budjetti, silloin zoomipuolella pitää katsella muita merkkejä kuin Canonia. Täyskennoisen peruszoomi on 24-70-millinen, ja Canonilla halvempikin malli on sen 1500 euroa. Sigmalla olisi 24-70mm/2.8, tosin ilman kuvanvakaajaa, alle 800 euron. Tamronin vastaavassa on vakaaja ja hintaa tonni.

    Kiinteistä saat sen 50-millisen satasella, täyskennoisellahan se on aivan kelpo normaaliobjektiivi yleiskäyttöön. Vähän enemmän kun panostat, saat 1.4-mallin, joka on hivenen parempi.

  88. Moikka, kuvaan paljon hevosia (ratsastaessa ja muuten), ja mulla on canon eos 600D ja siihen perus kittiobjektiivi EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS, millaista objektiivia suosittelisit? lisää kuvausmatkaa pitäisi ainakin saada, eli joki telezoom? onko muita vaihtoehtoja? en tiedä onko objektiivilla vaikutusta asiaan, että saisi valoisemia kuvia esim. maneesista.
    Kiitos!

  89. Tuuli, tähän nimenomaiseen hevostenkuvaamiskysymykseen on tälläkin sivulla vastattu jo aikaisemmin.

    Selaimen hakutoiminto on hirveän kätevä tällaisella pitkällä sivulla. Jos käytät Windowsia, paina Ctrl-F, niin pääset etsimään sivun sisällöstä.

    Mutta kyllä, jos haluat kuvata kauempaa, tarvitset teleobjektiivin. Halunnet päästä halvalla, joten osta Tamron SP 70-300mm F4-5.6 Di VC USD. Mielesi tekee kuitenkin ostaa se vielä halvempi malli, mutta älä osta, koska oikeasti haluat tuon kuvanvakaajallisen mallin.

    Hirveän valovoimainen tuo objektiivi ei ole, eli jos maneesilla on hämärää (pitäisi varmaan poiketa joskus ratsastusmaneesilla kuvaamassa, tämä on nimittäin noin kymmenes kerta, kun joku kysyy maneesilla kuvaamisesta), voi tehdä valon kanssa tiukkaa, mutta arvelen, ettei budjettisi veny valovoimaisempiinkaan malleihin. Jos taskusta löytyy tonni, niin sillä saa Sigman 70-200-millisen kuvanvakaajallisen zoomin 2.8-valovoimalla.

  90. Kalliimmassa (IS) on kuvanvakaaja, halvemmassa (DC) ei.

  91. hei, kattelin näitä lisää ja luin aijempia kyselyitä samasta aiheesta, nyt kysyisin mikä näistä olisi aloittelevalle kuvaajalle hyvä? Runkona toimii canon EOS 600D hintaerojahan näissä on jonkin verran, mutta onko näissä mitään tärkeitä eroja 🙂

    http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-70-200-4-l-usm.html
    http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-70-300-4-5-6-is-usm-objektiivi.html
    http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-s-55-250-4-5-6-is-ii.html?gclid=COzyv5qknLsCFUtP3godlwcAPA

    Kiitos jos autat!

  92. Tuuli, kuvan laadun suhteen EF 70-200/4L on noista paras. Siinä ei ole vakaajaa, mutta se on muuten aivan erinomainen objektiivi.

    Tuo EF 70-300 on ihan kelpo valinta sekin; siinä on sentään kuvanvakaaja ja USM-tarkennus. Etenkin, kun siitä saa Canonilta 50 euroa takaisin, se on oikein mainio ostos.

  93. kiitos tosi paljon, isän kukkaroa helpotan ja otan tuon 70-300 objektiivin, riittänee tarkoituksiini ihan mainiosti 🙂

  94. Hei!
    Minulla on runkona perus 1100d ja olen ostamassa uutta objektiivia. Kumpaa suosittelisit 50mm 1.8 vai 40mm pannukakkua? Kuvailen oikeestaan kaikkee. Kumpi sopii paremmin muotokuvaukseen?
    Kiitos vastauksesta!

  95. Aleksi, suosittelen, että säästät vähän enemmän rahaa ja ostat 50mm/1.4:n.

  96. Hei,
    Suosittelemasi Canon EF 35mm f/2 vai puolet kalliimpi Canon EF 35mm f/2 IS USM, kumpaa suosittelet. Jälkimmäisessä kuvanvakaaja, mutta hintaa tuplasti. Mikä on käytännön hyöty, kannattaako mielestäsi maksaa?

    Minulla on paljon kuvattu EOS 450d. Harkitsen vaihtoa 600d:hen. Saanko muuta iloa kuin videokuvauksen? Vai kannattaisiko ottaa 100d? Ainoa linssini on
    Canon EF-S 18-200 f/3.5-5.6 IS. Värien haaleus hiukan ärsyttää. Kuvailen matkoilla kaikenlaista, maisemia, rakennuksia, pieniä yksityiskohtia, henkilöitä, ruoka-annoksia ja jalkapalloa. Mitä ”linssipakettia” suosittelisit. Budjetti yhteensä n. 1000-1500€.

  97. Tero, jos budjetti vain venyy, ottaisin tuon kalliimman kuvanvakaimellisen. Se on yli 20 vuotta uudempi malli kuin tuo vanha, joten siksikin se on parempi valinta.

    Teetkö kuville jälkikäsittelyä? Värien haaleus on sellainen juttu, johon saa helposti vähän lisäpotkua jälkikäsittelyssä. Jos kuvaat JPG:tä, kamerasta pystyy myös säätämään värimaailmaa elävämmäksi, minun makuuni Canonin oletusvärit olivat kieltämättä hieman valjut ja säätämällä värikylläisyyttä pykälän-pari ylemmäs sai paljon miellyttävämmän näköisiä kuvia. Itse kuvasin tosin RAWia, jolloin tuolla asetuksella ei ole merkitystä ja asian voi hoitaa jälkikäsittelyssä kuntoon.

    Jos nyt päivität, isomman ilon saat 100D:stä tai 700D:stä, en vaihtaisi vanhaa runkoa valmiiksi vanhentuneeseen malliin.

  98. Hei. Luin koko kysymysketjun ja silti mieltäni hieman askarruttaa. Ostin EOS 600D:n ja mukana 18-55 IS II kittiputki. Kuvaan pääosin sisätiloissa enkä tykkää käyttää salamaa ollenkaan. Arvostan myös taustojen häivyttämistä ja nopeaa tarkennusta.

    Mikä olisi tällähetkellä järkevä vaihtoehto. kenties 35mm f/2 IS USM vai valovoimaisempi? Mitä eroa tuolla vanhemmalla 35mm on? ja onko 50mm noin 100e pintaan myös jotakin vanhaa tekniikkaa?
    Ja kuinka ison eron tuolla saa ilman salaman käyttöä vs. tuo kittiputki?
    Entäpä 17-55mm IS f/2.8 ?

  99. Nikolas, uudessa 35-millisessä on kuvanvakaaja ja se on muutenkin 20 vuotta tuoreempi malli, joten kaipa tuota on kehitetty. Tuo 50mm/1.8 on 1990-luvun alusta, mikä näkyy (ja kuuluu) kovaäänisenä ja hitaana tarkennusmoottorina.

    Kittiputki on telepäässä muistaakseni 5.6, eli siihen verrattuna 50mm/1.8 on täydellä aukolla yli neljä aukkoa valoisampi, eli periaatteessa samassa valossa valotusaika voi olla kahdeksasosa kittiobjektiivin valotusajasta. Onhan siinä iso ero. Toisaalta – 1.8-aukolla kuvaaminen tarkoittaa aika lyhyttä syväterävyyttä, mikä rajoittaa kuvaamista paljon. 2.8-valovoima on kaksi stoppia eli neljä kertaa valoisampi kuin 5.6.

    Kyllä sitä salaman käyttöäkin kannattaa harkita, katon tai seinän kautta heijastettu salama tekee pienellä harjoittelulla aika siistiä jälkeä.

  100. Hei. Kiitos vastauksesta. Hieman meni ohi taitojeni kyllä. Eli onko tuo suurempi valovoima myös merkki paremmasta syväterävyydesta ja voiko sillä häivyttää eli sumentaa paremmin taustaa? Ja toimiiko muuten noi USM ja muut uudet tekniikat tällä 600D kameralla.

  101. Suurempi aukko (eli pienempi f-luku) tarkoittaa lyhyempää syväterävyyttä eli pienempi siivu kuvasta on terävä. Se vaikuttaa kuvaamiseen aika paljon: sillä tavoin nimenomaan sumennetaan taustaa, mutta toisaalta se voi johtaa siihen, että kuvaan ei saa teräväksi kaikkea, mitä siihen teräväksi haluaisi.

    Tausta sumentuu, kun aukko on suuri ja etäisyys kohteeseen ja kohteen etäisyys taustaan on riittävän pitkä.

    USM, STM ja kuvanvakaajat ovat objektiivin ominaisuuksia ja täysin riippumattomia kamerasta.

  102. Mitenkä siis tämä aukko ja polttoväli vaikuttaa sumennukseen. Onko se siis päinvastaista. Eli pieni aukon luku (esim. 2) on parempi häivytykseen kuin 3.5 ja taas iso polttoväli (esim. 70mm) on parempi häivytykseen kuin esim 35mm?

    Haen tässä parasta yhdistelmää tällaiseen syväterävyyskikkailuun.

  103. Hei! Ja ensimmäisenä kiitos vaivannäöstäsi auttaaksesi meitä mistään mitään tietämättömiä aloittelijoita.

    Meillä on vuosia kaapissa pyörinyt vähän käytettynä ostettu Nikon D40, jota olen nyt bloggaamiseen innostunut käyttämään. Teksteistäsi on ollut paljon apua, kun olen yrittänyt täysin aloittelijana perehtyä kameran ominaisuuksiin, jotta se ei olisi se kallis ja suuri pokkari (automaatti on ollut siis ystäväni tähän asti). Objektiivi valikoimaani kuului 18-55 mm sekä 50-200 mm objektiivit, joista nyt en tähän hätään muuta muista. 50-200 kuitenkin otti ja hajosi ja nyt olen sitten tuon 18-55 perusobjektiivin armoilla.

    Kuvaan liikkuvia sekä paikallaan olevia koiria, pääasiassa ulkona ja silloin tällöin sisällä. Sisälle tuo objektiivi ei riitä alkuunkaan ja ulkonakin kuvat tuntuu olevan lähinnä pokkari tasoa. Efektinä toivottavaa olisi koiran suuri tarkkuus ja taustan sumeus sekä se, että myös liikkuvan koiran saisi tarkaksi.

    Koirakuvaukseen jossain suositeltiin 50 mm/1.8, osaatko sanoa olisiko se toimiva tarkoitukseeni? Mahdollisimman halvalla pitäisi päästä (opiskelijabudjetti), mutta toki toivon myös mahdollisimman hyvää kuvanlaatua.

  104. Sisätiloissa 50-millinen on vähän pitkänsorttinen, paremmin soveltuva polttoväli on 35mm/1.8-objektiivissa. Ulkotiloissa tuo 50-millinen on kyllä parempi. Molemmissa saat kohtuuhintaan hyvää kuvanlaatua, tosin on tuossa 18-55-millisessäkin perusobjektiivissa ihan hyvä, selvästi pokkaria parempi kuvanlaatu.

  105. Kuvaaja, tuo on ihan hyvä. Harkitsisin tosin hieman isompaa satsausta ja 17-50mm/2.8 EX DC OS HSM -objektiivia, siinä olisi kiinteä 2.8:n valovoima, se on mukava ominaisuus objektiivissa.

  106. Hei. Onko näissä niin paljon eroja, että kannattaa satsaa melekin 50% enemmän esim tuo sigman kiinteä 2,8 F versus Canonin 2.8? Tuon saisi kait käytettynä noin 500€ tuon Canonin noin 3 vuoden ikäsenä onkohan se ok ostos vai kannattaako mielummin uusi Sigma samaan tai jopa halvemmalla? Kuulin, että Canon nostaa hintoja nyt kaikkiin tuotteisiin ensi vuoden alusta!

  107. Canonin hinnannostoista en tiedä. Kiinteä 2.8-valovoima on minusta lisäsatsauksen arvoinen. Canon lienee parempi kuin Sigma, mutta en usko, että niin paljon parempi, että kannattaisi kovin paljon enemmän maksaa. Eli jos uutena ostat, Sigman 17-50/2.8 lienee järkihankinta. Hyväkuntoisen käytetyn jos löydät, niin sitten asia eri.

  108. Moi,

    No näyttäis siltä että tuo SIgman 17-50 f 2.8 on 359€ uutena..hmm täytyypä harkita.
    EI tuota hinta eroa olis käytännössä ollenkaan.Ainut että kiinnostaisi tuo hieman pisempi polttoväli..
    Tiedätkö, mitä tuo EX merkintä tuossa objektiivin mallissa tarkoitttaa?

  109. Todennäköisesti ei yhtään mitään… Sigman sivuilta löytyi tällainen selitys: ”The exterior of this lens is EX-finished to denote the superior build and optical quality, and to enhance its appearance”

    Minusta kiinteä 2.8-valovoima hakkaa pienen eron polttovälissä ihan 6-0, mutta kai se on vähän makuasia, mistä pitää.

    Eli se ei todellakaan tarkoita yhtään mitään =)

  110. Hei, tuli mieleen vielä yksi asia. Miksi noita 2.8 kiinteän valovoiman linssejä on niin vähän tarjolla esim Canonilla? Jos se on niin hyvä, niin miksei kaikissa L-sarjalaisissa ole sitä? Melkein kaikissa on se f4? Ja onko tietoa, miksei tuo 17-55mm f2.8 ole merkattu L-sarjalaiseksi, jos siinä kuitenkin on melkein sama laatu, esim. linssit ovat tietääkseni laadukkaampia.

  111. Siksi, koska 2.8-valovoima nostaa hintaa ja objektiivin kokoa. Ilmeisesti Canonilla on katsottu, että f/4 riittää useimpiin tarkoituksiin. Voihan olla, että valovoiman parantaminen heikentäisi objektiivin optiikan laatua muuten, lisäten vaikka jotain vääristymiä, ja siksi sitä ei ole haluttu tehdä.

    En tiedä, miksi Canon merkkaa jotkut objektiivit L-sarjaan ja toiset ei.

  112. Hei, kiitos kaikista avuista. Tuli hommattua käytettynä tuo 17-55mm f2,8 reilu 500€ pintaan. On se kyllä iso ja painava 🙂
    Rajala ilmoitti ainakin, että Canon nostaa sopimusteknisistä syistä hintojaan. En tiedä oliko se vain Rajalaa koskeva.

  113. Moikka! 🙂 Mulla olis hankinnassa nyt uusi objektiivi, runkona toimii Canonin 600D. Tällä hetkellä mulla on vain perus kittiobjektiivi, ja uusi olisi hakusissa. Mietin vähän molempia, joko macroa tai pidempää putkea. Onko sulla suositella jotain suht. edullista objektiivia näin ”ensi hätään”? Kamera ollut mulla nyt muutaman kuukauden, sitä ennen oli Nikonin D3100, kunnes ostin tuon Canonin. Saako mm. 150€ budjetilla minkäänlaista parempaa objektiivia kun tuo 18-55mm? Netanttilastakin olen katsellut, esimerkiksi tuota 50mm macroa, mutten tiedä onko tuo nyt kovin hyvä/tarpeellinen. 😀 Osaisitko auttaa?

  114. Julia, pistähän säästäen vielä, ei tuolla 150 euron budjetilla saa ostettua oikein mitään järkevää. Säästä mieluummin ja osta jotain, mitä tarvitset, sen sijaan että pistät rahasi johonkin halpaan, joka ei sitten oikein palvele tarkoitustaan.

    600D:n hinnalla olisit saanut tuohon Nikoniin jo varsin hyvän objektiivin…

  115. Voiko Canonin FD – objektiivin kiinnittää Eos 500 D: hen jollakin sovitteella ?
    Etsin tähtivalokuvaukseen soveltuvaa valovoimaista kiinteäpolttovälistä objektiivia. Siinä tarvitsen ainoastaan manuaalitarkennusta.

  116. Jari, sovittimia kyllä on, mutta sovittimen kanssa FD-objektiivi tulee liian kauas kennosta, eikä tarkennus äärettömään enää onnistu – ja sehän on aika kriittinen ongelma tähtivalokuvauksen kanssa. Asian pystyy korjaamaan sovittimella, jossa on korjaavaa optiikkaa, mutta siinä vaiheessa kuvanlaatu taas kärsii, joten käytännössä tämä ei toimi.

    Käytännössä kai valovoima ei ole tähtivalokuvauksessa muutenkaan hirveän kriittistä, koska parhaan terävyyden saamiseksi objektiivia täytyy kuitenkin himmentää jonkin verran, eli täydellä aukolla ei voi kuvata muutenkaan.

    Tällä sivustolla tähtivalokuvaukseen suositellaan ensimmäisiksi objektiiveiksi 18-55-millistä kittiobjektiivia laajakulmakuviin ja EF 50mm/1.8:aa normaaliobjektiiviksi.

  117. Hei,
    mulla perusrunkona 1100d ja vielä oon sillä pärjäillyt. Nyt kumminkin haluisin lisää valovoimaa ja pienten esineiden ja muotokuvien kuvaukseen uuden objektiivin. Kumpaa suosittelisit Canonin EF 50mm/1.8 vai 1.4? Tuo 1.4 on kalliimpi, onko hintansa veroinen? 1.8 olen kuullut hyvää ja huonoa palautetta. Kiitos jo etukäteen! 🙂

  118. Jos budjetti vain antaa periksi, 1.4 on kyllä parempi.

  119. Canon EF 24-105mm 4L ls usm vai EF 24-70mm f/4L IS USM
    7D rungon kaveriksi. Siis onko isoja laatu ym. eroja. Onko nämä croppirunkoiselle hyviä vaihtoehtoja?

  120. Polttoväliltään nuo ovat enemmän täysikennoiselle tehtyjä, mutta ihan käyttökelpoisia myös croppikennolla, jos ei laajakulmaa kaipaa. Laatunsa puolesta lienevät aika samaa tasoa, Photozonen arvioidenkin mukaan näin näyttäisi olevan.

  121. Moi,
    miten eroaa EF-S 18-55 III Kit ja Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 IS toisistaan? Kumpi näistä vaihtoehdoista olisi parempi? Kamerana olisi Canon eos 600d. Entä millainen on EF 40mm f/2.8 -objektiivi?

  122. Sue, IS-merkityssä on kuvanvakaaja, toisessa ei. Kuvanvakaajallinen on parempi. Tuo EF 40mm/2.8 STM on pienikokoinen, kiinteän polttovälin objektiivi. Se on oikein mainio objektiivi kaikenlaiseen yleiskuvaukseen. Valovoimaakin siinä on ihan mukavasti, ja hiljainen ja nopea STM-tarkennus.

  123. Laura, tuo ei ole hyvä muuten kuin hintansa puolesta. Panosta hieman enemmän ja osta ennemmin Sigma 70-300mm DG OS -malli, siinä kun on kuvanvakaaja joka on tuon mittaisessa objektiivissa kuitenkin todella tarpeellinen.

  124. Hei.
    Meillä on canon 600d ja nyt ollaan mietitty objektiivia jolla sais hyviä laajakuvia.Ollaan menossa Santorinille ja siellä on upeat puitteet mitä kuvata. Mikähän olisi hyvä objektiivi, ei tarvi olla canonin oma.

  125. Tuija, miten laajaa havittelet? Onhan noita ultralaajakulmia, jos kittiobjektiivin 18-millinen ei riitä. Canonilta ja Sigmalta löytyy noita noin 10-20-millisiä erilaisia, kaikki ajavat asiansa.

  126. Jos otat kuvan samalta etäisyydeltä samalla aukolla DX kameralla 35 millisellä ja FX kameralla vastaavalla n. 50 millisellä objektiivilla, voiko kuvista havaita syvyysterävyydessä eroa näiden välillä? Kysymykseni liittyy lähikuvien ottamiseen ja siihen, kummassa terävyysalue on suurempi?

  127. Niina, tuo on oikein hyvä valinta. Ainoana vikana on oikeastaan se, että jossain tarkoituksissa tuo 200-millinen polttoväli voi jäädä vähän turhan lyhyeksi, pikkulintujen kuvaamisessa joku 300- tai 400-millinen putki voi olla parempi, mutta tuollaisena yleistelenä tuo on varsin hyvä.

  128. Kiitos vastauksestasi. Mitä pidempää putkea suosittelisit, jos samassa hintaluokassa maksimissaan liikuttaisi?

  129. Niina, suunnilleen samaan hintaluokkaan osuvat Sigman 120-400-millinen ja 150-500-millinen putki. Nämä ovat niin pitkiä, että pitäisi riittää oikeastaan mihin tahansa.

  130. Hei Mikko.
    Kysyin sulta aikaisemmin noista laajakuvaobjektiiveista. Lähinnä maisemakuvia olis tarkoitus ottaa. Voisitko suositella tähän tarkoitukseen jotakin? Tarkoititko että Canonin ja Sigman 10-20-milliset sopivat tähän tarkoitukseen.

  131. Tuija, maisemakuvaus on aika laaja aihe – maisemiahan voi kuvata oikeastaan millaisella objektiivilla tahansa, riippuen siitä, millä tavalla maisemiaa haluaa kuvata.

    Sellaiseen perinteiseen maisemakuvaan laajakulma on suosittu työkalu, ja nuo 10-20-milliset sopivat sellaiseen hyvin.

  132. Hei,

    Minulla on hankinnan alla digijärkkäri. Montakin kysymystä olisi, mutta aloitetaan nyt vaikka ihan hinnalla. Riittääkö tälläiselle harrastaja/silloin tällöin kuvaajalle, tähän asti pärjätty lumia 1020, halpakamera esim. Canon Eos 1200d tai Nikon D3200. Onko kuvanlaatu sitten ihan surkea noilla vai miten eroaa niistä hieman kalliimmista?
    Toinen asia mitä en käsitä, vaikka kuinka yrittäisin lukea, on nämä objektiivit. Nyt voi tullut tyhmä kysymys, mutta mistä ihmeestä tietää mihin saakka voi zoomata jollain tietyllä objektiivilla. Monessa taitaa mukana tulla se 18mm-55mm. Kamera tulisi sekalaiseen käyttöön, mutta tarkoituksena kuvata vauhtilajeja ja luontoa. mm. Ralli, esteratsastus jne. Ja niissä kun ei siihen ihan viereen pääse.

  133. Kati, kaikilla nykykameroilla kuvanlaatu on erittäin hyvä ja riittää tavallisen kuvaajan tarpeisiin. Esimerkiksi Nikon D3200 ei ole laadultaan mikään halpatuote, vaan itse asiassa erittäin hyvä kamera. Se onkin oikein hyvä valinta ensimmäiseksi järkkäriksi, hinta on ainakin kohdallaan.

    Objektiivin polttoväli kertoo sen, kuinka kauas sillä voi zoomata. Millit eivät tietysti kerro mitään todellisen elämän etäisyyksistä, mutta vertailun vuoksi nykyisen Lumiasi (erittäin hyvän) kameran objektiivi on noin 25-millinen.

    Tarvinnet tuon 18-55-millisen rinnalle jonkun toisenkin objektiivin: joku 55-300-millinen esimerkiksi antaa mukavasti kantamaa.

  134. Terve

    Kerro, mikä on hyvä jalusta järkkärille? Mulla on Canon 600d ja 70-300mm lasi. Tarvisin tukevan ja edullisen jalustan niille. Mikä olisi sun valinta?

  135. Tero, hyviä ja kohtuuhintaisia jalustoja on paljon eri merkeillä. Kun sijoitat jonkun 30-50 euroa, saat jo ihan kelvollisen. Minulla on joku videopäällä varustettu Velbon, joka maksoi aikoinaan muistaakseni 40 euroa.

  136. Hei

    Minulla on jo seuraavat objektiivit: Canon Kit 18-55, Canon 50 ja Tamron 55-200. Olen harkitsemassa uuden Canon EF-S 10-18 ostoa, koska sisäkuvauksissa edes toi 18 mm ei aina riitä. Mitä mieltä olet Canonin 10-18, riittääkö sen ominaisuudet / lattu normaali” harrastelija kuvauksiin?

  137. Heippa,

    Minulla on ollut jo vuosia Canon 550D ja olen kuvannut tuolla sen mukana tulleella objektiivilläCanon Kit 18-55. Olen lopen kyllästynyt sen tuottamaan kuvanlaatuun ja haluaisin nyt panostaan yhteen kunnolliseen perusobjektiiviin. Olet aiemmin suositellut tuota Canon EF 35mm/2 -objektiivia. Onko se sama tuote kuin Canon EF 35mm f/2 IS USM -objektiivi? Onko se edelleen mielestäsi paras valinta? Onko muita laadukkaita objektiiveja, ehkä asteen halvemmasta hintaluokasta?

  138. Ninni, tässä näkyy mielestäni hienot pettymyksen ainekset. Olet lopen kyllästynyt kittiobjektiivin kuvanlaatuun – joka on itse asiassa yleensä ottaen ihan kelvollista – ja haluat panostaa kunnolliseen objektiiviin, mutta sitten pidät EF 35mm/2 IS USMia liian kalliina ja haluaisit jotain halvempaa. Asia nyt kuitenkin on niin, että jos ostat jonkun muutaman satasen objektiivin, et tule huomaamaan kuvanlaadussa huomattavaa parannusta kittiobjektiiviin. Mutta! Vaikka ostaisit jonkun tonnin maksavan objektiivin, et sittenkään välttämättä huomaisi kuvissa suurensuurta eroa.

    Canonilla on kolme 35-millistä, vanhempi EF 35mm/2, uudempi EF 35mm/2 IS USM ja kalliimpi EF 35mm/1.4. Tuota vanhempaa olen itse käyttänyt ja suositellut, mutta uudempi on kyllä parempi, eikä sitä vanhempaa enää taida olla myynnissäkään.

    Ninni, kokeilepa tätä testiä:

    kuva A
    kuva B

    Molemmat kuvat on otettu 550D:llä. Toinen on kuvattu kittiobjektiivilla, toinen EF 35mm/2:lla. Kumpi on mielestäsi teknisesti korkealaatuisempi? Kumpi on kuvattu kittiobjektiivilla?

  139. Moi,
    olen alkanut kuvata tähtitaivasta, laitteet 600d ja f/2.8 18-50 objektiivi. Joudun kuitenkin käyttämään iso 400 tai 800 30 sekunnin valotusajalla. Etenkin 800 alkaa kuviin tulla kohinaa ja jos käyttää 400 kaikki ei tule näkyviin. Olenkin harkinnut hommata jonkun kiinteäpolttoisen objektiivin f/1.4 tai 1.8. Mikä olisi hyvä objektiivi tähän tarkoitukseen ja millä polttovälillä? Kävisikö esim canonin 50 f/1.8?

  140. Moi,

    Kumpi ”parempi”, Canon EOS M vai 1200D? Kamera tulisi aloittelijalle joka on tähän asti kuvaillut oikeastaan kännykällänsä, nyt on vaan iskenyt joku ihme vaihe että pitää saada järkkäri? Tuo M on hieman halvempi mutta kannattaako säästää? Sitä en osaa sanoa kuinka kuvaaminen jatkuu tulevaisuudessa mutta jos jatkuu innokkaasti niin ainahan voi ostaa uuden ja paremman… Villi veikkaus on kuitenkin että vuoden päästä se hautautuu kirjahyllyyn muiden tavaroiden joukkoon.

  141. Molemmat on ihan hyviä vaihtoehtoja aloittelijalle. 1200D:ssä on se etu, että sen objektiivit ovat yhteensopivia parempien runkojen kanssa.

  142. Moikka
    Minulla on Canon EOS 500D mukana ostaessa tuli objektiivina EFS 18-55 mm, nyt kuitenkaan tuo ei enää suostu tarkentamaan, eikä luonnollisesti ota kuviakaan. Onko sinulla ehdotusta mikä siinä voisi olla vikana vai onko se vaan hajonnut? Runkoon on kokeiltu toisen kameran vastaavaa objektiivia -> toimi. Samoin itsellä on toisena objektiivina EFS 55-250 mm f/4-5.6 IS. Sillä on kuitenkin hiukan hankala kuvata lähelle. Mitä objektiivia suosittelisit normaaliin kuvaukseen?

  143. Pauliina, tarkistaisin vielä, onko objektiivissa mennyt käsintarkennus päälle, mutta jos se on automaattitarkennustilassa eikä tarkenna, lienee sitten rikki.

    Normaaliin kuvaukseen oiva työkalu on normaalizoomi, eli juuri tuollainen 18-55-millinen tai vastaava. Esimerkiksi Sigman 17-50mm/2.8 EX DC OS HSM olisi samanlainen kuin kittiobjektiivisi, mutta toisaalta mukava parannus: lisää valovoimaa ja parempi tarkennusmoottori.

  144. Pirkko, eipä tähän yhtä oikeaa vastausta ole. Nikon D3200 on minusta noista kahdesta aika selvästi parempi kamera, mutta ei se tarkoita, että 1200D on huono kamera.

  145. Eli kuinka hyvä tai huono tuo sigma on ? voiko verrata tuon nikonin 18-105 kanssa?

  146. Pirkko, ei niitä voi sillä tavalla verrata, nehän ovat ihan eri tarkoituksiin tehtyjä muutenkin – 18-105-millinen on leveä zoomi laajakulmasta pitkähköön teleen, 70-300-millinen taas on pitkä teleobjektiivi. Jos tarvitsee pitkän telen, 70-300-millinen on parempi ja jos tarvitsee laajakulmaa, sillä ei tee mitään.

  147. Hei, minulla on Canon EOS 60D järjestelmäkamera. Haluaisin ottaa kuvia juoksevista koirista/eläimistä sekä maisemakuvia ilman kamerajalustaa. Millaista kameran objektiivia suosittelet? Mieluiten edullinen ja korkealaatuinen:)

  148. Riikka, maisemakuvia ilman jalustaa voi ottaa jokaisella objektiivilla. Koiriakin voi kuvata oikeastaan millä tahansa objektiivilla. Mitä tuohon nyt sitten sanoisi?

  149. Näitä objektiiveja olen miettinyt Canon Eos 60D:hen, Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM tai Tamron SP 70-300 mm F/4-5,6 VC USD. Mitä mieltä olet näistä kahdesta objektiivista? Kumpi on parempi? Olen aloittelija, joten kaipaisin vähän neuvoja hankintaan.

  150. Riikka, noista kahdesta on oikeastaan ihan sama, kumman valitset, molemmat ovat ihan hyviä budjettivaihtoehtoja, eikä toinen ole mainittavasti toista parempi.

  151. Canon EF 40 mm f/2.8 STM pannukakkuobjekti. Oliko TURHA ostos ? Mulla 18mm-55mm & 55mm- 250mm. Kamera Canon 700d. Haluaisin proffata henkilökuvauksiin? Kiitos upeista sivuista !

  152. Makkeli, ei kai se turha ostos ole. Pistä kameraan kiinni ja kuvaa, sillähän se selviää.

  153. Moikka, osaatko kertoa Olympus M.Zuiko 25mm f/1.8 -objektiivistä? Olen hankkimassa uutta ja haluaisin yhden yleisen mitä voisin pitää näin aluksi kokoajana kamerassani.

  154. Noora, se on oikein kelpo normaaliobjektiivi. Entisaikaan noita 50-millisiä käytettiin paljon yleisobjektiivina (Micro 4/3 -kamerassa tuo 25-millinen vastaa kinofilmikameran 50-millistä).

  155. Moi!
    Onko järkevä ostos hankkia Sigma 150-500 mm f/5.0-6.3 APO DG OS HSM Canon EOS 700d:n kaveriksi luonto- ja lintukuvauksiin? Kamera on pari vuotta ollut käytössä, ennestään on Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM sekä Canon EF-S 10-18mm f/4.5-5.6 IS STM -objektiivit.
    Näillä on tähän asti pärjäillyt melko mukavasti, mutta luonnossa liikkuessa jo alkaa kaipailla pitempää teleä ja nyt olisi tämä kyseinen Sigman versio kiikarissa käytettynä (hyvässä kunnossa näyttää olevan!) ja ei ehkä hintakaan olisi paha 559,- eurolla? Sisältää etu- ja takasuojat, jalustan, vastavalosuojan ja UV-suojalasin.
    Vaihtoehtoina olen harkinnut
    Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM tai
    Canon EF 100-400mm f/4.5-5.6 L IS USM -objektiiveja.
    Jälkimmäinen menee ainaskin uutena jo budjettini yläpäähän ja mahtaako ”hinta/laatusuhde olla sittenkään ihan hintansa väärti”?

  156. Teuvo, kyllähän tuo Sigma tuohon hintaan on aika lyömätön valinta. Canonin 100-400-millinen on laatunsa puolesta varmasti kelpo peli, mutta onhan sillä hintaakin. Ota vain tuo Sigma, kun noin hyvän diilin kerran saat.

  157. Mitä eroa on Canonin objektiivikiinityksellä, FL ja FD

  158. FL on vielä FD:tä varhaisempi objektiivikiinnitys. Käsittääkseni FL-objektiivit sopivat myös FD-runkoihin ja toisin päin, FD:ssä on vain vähän enemmän ominaisuuksia, muuten kiinnitykset ovat aika samankaltaisia. FL-runkoja ei ole kuin muutama, FD on huomattavasti yleisempi.

  159. ostin sigma 150-500 f5-6.3 käytettynä.Kamera näyttää aukkoa 4.5-5.6.Kun lisään zuumia 170mm silloin vaihtuu 5.6 jokaka on 500mm asti.Muut putkeni näyttää Kamerassa sitä mitä putkessa annetann f aukoksi.

  160. Seppo, mikä kamera? Pystyisitkö kokeilemaan jossain objektiivia toisen rungon kanssa, onko sama ongelma? Objektiivin kontaktien puhdistaminen voi auttaa.

  161. canon eos 550d.Puhdistu ei auta.kuvat on ihan hyviä.Putki on erittäin siisti ei kolhuja.

  162. Jos kuvat on hyviä, niin ei kuvaa pois, ei kai tuo lopulta hirveästi haittaa. Kokeilisin tosiaan toisessa kamerassa, silläpähän se parhaiten selviää onko vika kamerassa, putkessa vai kenties kameran ja putken yhdistelmässä.

  163. Hei taas!

    Kuinka hyvin tunnet kuvankäsittelyohjelmia?
    Photoshop Elements 14 vai Adobe Photoshop Lightroom 6??
    En tunne ohjelmia ollenkaan, mutta aion ostaa hyvän ohjelman.

    Voit suositella muitakin.

    yst terv H

  164. Henkka, valokuvaajalle Lightroom on hyvä, sillä saa tehtyä kaikenlaisen kuvien säätämisen, mitä valokuvaaja tarvitsee.

    Jos taas haluaa enemmän nimenomaan kuvankäsittelyohjelmaa, niin siihen tarvitaan sitten muita ohjelmia, eli Photoshopin puolelle mennään.

    Minulla on Lightroom 6 valokuvien säätämiseen ja Pixelmator muuhun kuvankäsittelyyn.

  165. Hei!!
    Mulla on nyt Canonin 1100D kun sen ostin tässä pari vuotta sitten ihan ekaksi järjestelmäkameraksi ja ihan hyvin on pärjäillyt ihan kitiiobjektiivilla mutta nyt olisi vaihtelun paikkaa. Rahat on vähän tiukalla kun en ole vielä ihan tasamaastossa kunnon työn kanssa joten en ole tässä varma pitäisikö alkaa ostamaan tätä EF 50mm f/1.8 II vaiko sitten pistää rahaa säästöön tuota EF 85mm f/1.8 varten kun sitäkin on tullut katseltua. Ihmisiä tulisi kuvattua mutta ihan perus maisemaan ynnämuuta myöskin, sen mukaan mitä olen lukenut 50mm kelpaisi ihan ok mutta kannattaisiko tässä odottaa ja kehittää taitoja ja hypätä sitten tyon 85mm kyytiin? Vai pitäisikö ihan toista kameraan ruveta kattomaan?
    (Löytyy vielä tämä EF 75-300mm f/4-5.6 kun siskolta joskus sain mutta sitä ei ole tultua paljoa käytettyä, pitäisikö sitä alkaa tutkimaan vai olisiko jotain ”neuvoja”?)
    Kiitoksia!

  166. Kalle, älä osta vielä mitään. 85-millistä varsinkaan älä osta, ennen kuin olet tuolla 75-300-millisellä perinpohjaisesti tutkaillut, onko tuo 85 mm käytännöllinen polttoväli. Epäilen nimittäin, ettei ole, varsinkaan perusmaisemien kuvaamiseen, ja ihmistenkin kuvaamiseen se on melko pitkä objektiivi croppikennolla.

    Jos rahan kanssa kerran on tiukkaa, niin suosittelen lämpimästi ottamaan kaiken irti nykyisistä objektiiveistasi. Tuo 75-300-millinenkin on ihan käyttökelpoista tavaraa.

  167. Hei!
    Minulla on vanha Canon EOS 550D. Siitä meni mykäksi kameran mukana tullut Canon EFS 18-55mm objektiivi. Toisena objektina minulla on Tamron 18-270mm F/3,5-6,3, jota jostain syystä en tykkää käyttää. Sillä tulee huonompi laatuisia kuvia mielestäni. Nyt mietinkin, että onko kuitenkin turhaa ostaa uutta objektiivia tuon särkyneen tilalle, kun vastaava jo löytyy. Onko jotain perusteltua hyötyä olla tuo lyhyempi objektiivi, kuin vain minun pinttynyt tapa kuvata sillä ja se että lyhyemmän putken ja kameran kanssa on helpompi liikkua.

  168. Arja, kyllä mukavuustekijät ovat ihan merkittävä osa kameran käyttöä. Tässä kohtaa näkisin ehkä paikan pienelle objektiivipäivitykselle, eli kittiobjektiivin sijasta Tamronin 17-50mm/2.8 tai Sigman 17-50mm/2.8. Nuo maksavat noin 400-470 euroa ja ovat laadultaan pykälän parempia kuin tuo kittiputki.

  169. Kiitos tuesta, olen itsekin haaveillut vähän noista mainitsemistasi. Ovatkos nuo mainitsemasi revontulikuvaukseen sopivia vai pitäisikö siihen hupiin hankkia vielä oma objektiivi?

  170. Arja, kyllä noilla varmasti alkuun pääsee.

  171. Hei. Minulla on käytetty Canon EOS 350 D kamera.Missä vika kun se ei laukea kun laitan muistikortin paikalleen.Kortti on Kingston 8GB 133X CF Compact Flash.Kun otan kortin pois kamera toimii ja pelaa niin kuin pitääkin ? Tiedosta kiitollinen.

  172. Sulo, pystytkö kokeilemaan korttia toisessa kamerassa tai kamerassa toista korttia? Sillä voisi vähän rajata, kummassa vika on.

  173. Kamerani on 60D ja siinä kittiputki EFS 18-135 IS, tarjolla olisi
    EF 24 – 105mm 1:4 L IS USM kohtuuhintaan, olisiko kuvanlaadussa
    huomattava ero?

  174. Jake, on siinä ero, mutta huomaako sitä sokkotestissä, sitä en lupaa. Käyttömukavuudessa voinee olla jonkinlainen etu USM-tarkennuksen suuntaan.

  175. Moi!
    Kuvailen canonin eos 600d kameralla jossa minulla on tuo perus 18-55mm objektiivi. Kuvaan useimmiten henkilökuvia ja haluaisin nimenomaan siihen sopivan objektiivin jolla saisi kuvan taustan nätisti sumennettua. Olen miettinyt tuota canonin EF 50mm f 1.8 objektiivia.. Kannattaisiko minun ostaa se vai onko sinulla muita vinkkejä? Ja onko olemassa muita f 1.8 objektiiveja jotka sopisi henkilökuvaukseen tai esimerkiksi juhlissa yms. kuvaamiseen?
    Kiitos!

  176. Emilia, se Canonin 50mm/1.8 on aika halpa härveli, jossa on äänekäs ja hidas tarkennus ja objektiivi on muutenkin aika muovisen oloinen.

    Oletko kokeillut nykyisellä objektiivillasi, että tuo 50 millin polttoväli on tarpeisiisi sopiva? Se on usein sisätiloissa vähän pitkänpuoleinen, jos et ole kiinnostunut nimenomaan lähikuvien kuvaamisesta. Kannattaa vähän tuumailla tuota polttoväliasiaa nykyisen objektiivin kanssa, jos et vielä ole – olisiko esimerkiksi 35mm käytännöllisempi polttoväli?

    Pelkkä valovoimakaan ei sitten tee onnelliseksi: isolla aukolla kuvaaminen rajoittaa taiteellisia mahdollisuuksia varsin paljon, ja syväterävyysalue käy herkästi sen verran pieneksi, että kuvien onnistumisprosentti putoaa reippaasti, kun tarkennus ei osukaan kohdalleen.

    Valovoimaisia objektiiveja on kyllä runsaasti erilaisissa hintaluokissa.

  177. Olet oikeassa, tuo polttoväli taitaa olla liian pitkä. Parempia vaihtoehtoja olisi varmaankin vaikka 24mm tai 30mm. Haluaisin objektiivin 1.8 aukolla ja suunnilleen 24-30mm polttovälillä, mutta en tiedä esimerkiksi sigman objektiiveista mitkä käyvät 600d kameraan. Käykö siihen minun 600d kameraan vaan nuo aps-c kuuluvat objektiivit? Onko sinulla vinkata jotakin hyvää ja mielellään edullista objektiivia minulle?

  178. Emilia, 600D on APS-C-kennoinen kamera. Siihen, kuten kaikkiin croppikennoisiin kameroihin, käyvät kaikki Canonin objektiivit, lukuunottamatta peilittömien kameroiden EF-M-objektiiveja.

    Sigmalla on ainakin varsin kelpo 24mm/1.4, ja vähän edullisempi 30mm/1.4. Lienevät ihan kelpo vaihtoehtoja.

Kommentointi on suljettu.