Mielipidekirjoitus YEL-uudistuksesta

(Julkaistu Aamulehdessä 13.8.2022.)

Jaakko Lintunen kirjoitti yleisönosastolla (10.8.) oivallisesti YEL-uudistuksesta. Ajattelin tuoda oman panokseni keskusteluun havainnollistamalla, millaista yrittäjyys voi olla. Yritykseni päätoimiala on ohjelmistotuotanto ja se onkin liiketoiminnassa se osa-alue, josta tulomme muodostuvat. Voisin työllistyä yritykseni ulkopuolelle senior-tasoisensa WordPress-kehittäjänä.

Myymme kuitenkin ohjelmistolisenssejä, emme suoraa kehitystyötä, mistä seuraa se, ettei työpanokseni ja myynnin määrän välillä ole suoraa yhteyttä. Voin olla kuukauden tekemättä ohjelmointia, ja myynti ei siitä piittaa. Silloinkin kun teen ohjelmointia, käytän siihen silti vain tunteja viikossa. En siis ole päätoiminen koodari. Huomattavasti isompi osa työtäni on huolehtia asiakaspalvelusta – tämä on se osa työtäni, josta en pääse eroon edes lomalla. Miten tämä osuus toimenkuvastani vaikuttaisi työtulooni?

Teen näiden töiden lisäksi päätoimittajan tehtäviä parillakin eri kulttuurisivustolla ja kirjoitan kirja-arvioita, levykritiikkejä ja muuta sekalaista kulttuurisisällöntuotantoa. Tämä on merkityksellistä työtä, mutta taloudellisesti vähäarvoista. Kenellepä nykyään kirja-arvioiden kirjoittamisesta maksettaisiin. Miten tämä kulttuurityö huomioidaan? Työaikaani tähänkin kuitenkin käytän.

Kokonaisuus on siis hankala määritellä. Ilmeisen vertailukohdan eli senior-tasoisen WordPress-kehittäjän toimenkuvaan ei yleensä kuulu perustason asiakaspalvelua tai kirja-arvioiden kirjoittamista. Tähän asti olen ilmoittanut työtuloni itse, mikä on ollut hyvin vaivatonta. Jatkossa työeläkeyhtiön pitäisi tietää, mitä täsmälleen teen ja missä suhteessa, jotta työtuloni voidaan määritellä oikein. Minulla on kuitenkin realistinen näkemys työeläkeyhtiöiden resursseista. Saanen siis jonkun stetsonista vetäistyn arvion, joka perustunee yritykseni toimialaan. Muutahan työeläkeyhtiö ei minusta tiedä.

Olisi mukava kuulla konkretiaa siitä, mitä uusi ehdotus käytännössä tarkoittaa. Millaisiin selvitysten kierteisiin yrittäjät joutuvat? Millaisilla resursseilla työeläkeyhtiöt varautuvat selvittämään yrittäjien ammattitaidon, kokemuksen, yritystoiminnan laadun ja laajuuden? Nämä kaikki seikat tulevat jatkossa vaikuttamaan työtuloon, vakuuttaa ministeri Sarkkinen STM:n sivuilla 2.8. julkaistussa kolumnissaan.

Samaan aikaan kierretään lakiehdotuksen todellista tarkoitusperää ja YEL-vakuuttamisen todellisia ongelmia. Ne lienevät kaikille kuitenkin selviä. Lakiehdotuksella halutaan siirtää enemmän rahaa yrittäjiltä valtiolle, ja YEL on rikki, koska eläkkeitä ei rahastoida, eivätkä YEL-maksut siten tuota tuottoa, josta ansaittuja eläkkeitä voitaisiin maksaa. Kun vähän siristelee silmiään, YEL-järjestelmää on vaikea erottaa pyramidihuijauksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.