Valokuvauksen perusteita: makrokuvaus

Yritän selittää rautalangasta vääntäen, mitä valokuvauksen perussanasto tarkoittaa, jotta kokematonkin ymmärtää, mistä puhutaan. Koska itse en ole enää vasta-alkaja, en välttämättä hoksaa, mitä kaikkea aloittelijan on vaikea ymmärtää, joten kommentoikaa, jos jokin jää selityksistä epäselväksi tai jotain asiaa en ole tajunnut selittää, täydennetään sitten.

Sisällysluettelo

• Makrokuvaus
• Suurennussuhde
• Lähin tarkennusetäisyys
• Pienen kennon etu
• Makro-objektiivin valitseminen
• Loittoputket
• Makrokuvaamisen haasteita
• Sanasto

Makrokuvaus

Makrokuvaus eli lähikuvaus on pienten asioiden kuvaamista niin, että niistä saadaan kohdetta suurempia kuvia. Suosittuja kohteita makrokuville ovat hyönteiset ja muut luonnon pienet yksityiskohdat, mutta makrokuvaus sopii moneen muuhunkin tarkoitukseen. Vaikkapa postimerkki- tai rahakokoelmasta saa mielenkiintoisia lähikuvia.

Käytännössä makrokuvauksella ja lähikuvauksella tarkoitetaan kaikenlaista valokuvaamista, jossa otetaan yksityiskohtaisia lähikuvia kohteesta. Teoriapuolella merkitykset ovat täsmällisempiä, eikä kaikki lähikuvaus ole makrokuvaamista.

Suurennussuhde

Makrokuvaamisen peruskäsitteisiin kuuluu suurennussuhde (reproduction ratio, magnification ratio). Se kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Suurennussuhde 1:1 tarkoittaa että luonnossa 10 mm kokoinen kohde piirtyy kameran kennolle 10 mm kokoisena. Kun Canonin harrastajakameroiden APS-C-kennon koko on noin 25 × 17 mm, 10 mm korkea kohde täyttää ison osan kennosta ja kuva-alasta.

Jos objektiivi pystyy tuottamaan 1:1-suurennussuhteen (tai suuremman), sitä voi nimittää makro-objektiiviksi. Käytännössä pienempikin suurennussuhde pystyy tuottamaan makrokuviksi kelpaavia lähikuvia. Canonin kitti-objektiivi EF-S 18-55mm pystyy parhaimmillaan noin 1:3-suurennussuhteeseen, eli 10 mm kohde piirtyy kennolle noin 3 mm kokoisena. Tämä suurennussuhde ei riitä makrokuviin.

Lähin tarkennusetäisyys

Toinen makrokuvaamiseen vaikuttava seikka on objektiivin lyhin tarkennusetäisyys (minimum focus distance). Se kertoo, kuinka lähellä kameraa sijaitsevaan kohteeseen objektiivi pystyy tarkentumaan. Tämä etäisyys on yleensä merkitty objektiiviin.

Huomatkaa, että etäisyyttä ei mitata objektiivin etulasista, vaan kameran kennolta. Esimerkiksi Canonin EF 100mm f/2.8 Macro -objektiivin lyhin tarkennusetäisyys on 30 cm, mutta kun objektiivi itse on noin 12 cm pitkä ja kennoon on parin sentin matka, käytännössä objektiivi tarkentuu kohteisiin, jotka ovat noin 15 cm päässä objektiivin etulasista. Ero EF 100mm f/2 -objektiivin (vastaava polttoväli, mutta ei makro-objektiivi) noin 90 sentin tarkennusetäisyyteen on huomattava.

Pienen kennon etu

Makrokuvaus on siitä harvinainen osa-alue, että siinä pienestä kennosta on paljon hyötyä. Suurennussuhde ei riipu kennon koosta, mutta kun pokkarikameran kennon koko on vain muutamia millejä, kuva-alan täyttäminen vaatii huomattavasti pienemmän suurennussuhteen. 10 mm kokoinen kohde täyttää 1 mm kokoisen kennon jo suurennussuhteella 1:10, jolloin lopputuloksena on vakuuttava makrokuva – järjestelmäkameralla tällaisella suurennussuhteella oltaisiin vielä erittäin kaukana makrokuvasta.

Pokkarikameroiden valmistajat ovat tämän asian huomanneet ja useimmista kameroista löytyykin makrotila, joko asetuksena (merkitty tavallisesti kukan kuvalla) tai automaattisesti käyttöön otettavana. Käytännössä pokkarikameran makrotila tarkoittaa sitä, että kamera pystyy tarkentamaan erittäin lähelle, jopa alle sentin päähän objektiivista. Pokkarikamera onkin järkkäriä parempi lähikuvaukseen, jos järkkärissä ei ole erityistä makro-objektiivia. Kunnon makro-objektiivilla varustettu järkkäri vie kuitenkin voiton pokkarista suurennuksessa ja kuvan laadussa.

Yllä oleva vertailu osoittaa eron käytännössä. Järkkärillä kuvattujen kolikoiden kohdalla ei voida puhua makrokuvista, vaikka kuinka yritin kuvata kolikkoa niin läheltä kuin objektiivin pienin tarkennusetäisyys sallii. 45-millisen objektiivin suurin suurennuskerroin on 0,11 eli noin 1:9, 20-millisellä 1:7,5. Tekemällä tarpeeksi suuren vedoksen kuvasta saisi sellaisen, että kolikko on suurempi kuin luonnossa, mutta silti.

Ixus 1000 HS -pokkarilla kolikko sen sijaan täyttää vaivattomasti kuva-alaa. Kennon korkeus on 4,6 mm, kolikon halkaisija on 23,25 mm. Kun kolikko vie kuvasta vähän yli puolet, se on piirtynyt kennolle noin 2,6 mm kokoisena, jolloin suurennuskerroin on sama 0,11 kuin Olympuksella 45 mm objektiivilla (kuvassa oikealla alhaalla). Tämä viimeistään tekee selväksi kennon koon merkityksen lähikuvauksessa.

iPhonella ja Olloclip-makro-objektiivilla 3,4 mm korkea kenno täyttyy noin 15 mm kohteella. Suurennoskertoimeksi saadaan noin 0,25 tai 1:4. Tämä on noin pienellä kennolla jo riittävä suuri kerroin, jotta voidaan puhua todella yksityiskohtiin pääsevästä makrokuvauksesta. Ilman erillistä makro-objektiivia iPhone häviää pienemmästä kennostaan huolimatta pokkarille, koska objektiivin pienin tarkennusetäisyys on selvästi pidempi kuin pokkarikameralla.

Makro-objektiivin valitseminen

Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, eikä jokainen makro-objektiivi ole ihan aito. Objektiivien valmistajat läiskivät Macro-nimitystä objektiiveihin vapaalla kädellä. Zoom-objektiiveissa Macro-nimitys tarkoittaa yleensä sitä, että lyhin tarkennusetäisyys on hieman lähempänä kuin tavallisesti. Suurennossuhde on harvoin parempi kuin 1:2, joskus vain 1:3. Ihan kelpo, siis, mutta todella pienten yksityiskohtien kanssa aito 1:1 makro on parempi. Jos zoomi tuntuu muuten hyödylliseltä ja makrokuvaaminen on satunnaista kukkien ja muiden kuvaamista, eikä tarpeen ole saada kuvia kärpästen silmistä, tällainen objektiivi voi olla ihan näppärä valinta.

Aidoissa makro-objektiiveissa on käytännössä aina kiinteä polttoväli. Polttovälejä on lyhyemmästä pidempään. Kaikilla saa suurennoksen kohdalleen, joten ero on lähinnä siinä, miten kaukaa voi kuvata. Lyhyemmän polttovälin objektiivit ovat pienempiä ja halvempia ja niillä saa suuremman syväterävyyden, mutta niillä joutuu kuvaamaan niin läheltä, että esimerkiksi perhosten ja muiden levottomien kohteiden kuvaaminen on vaikeaa. Myös valon kannalta voi olla kätevää, jos voi pitää vähän etäisyyttä kohteesta.

Polttovälin valitsemiseksi pitää siis miettiä, mitä haluaa kuvata. 60-millinen makro on harrastajakamerassa ihan hyvä, satamillinen alkaa olemaan jo vähän epäkäytännöllisen pitkä muuhun kuin makrokuvaamiseen. Canonin EF 100mm f/2.8L Macro on ainoa makro-objektiivi, jota itse olen käyttänyt, ja se oli kyllä makrona näppärä, muuten vähän pitkänsorttinen.

Loittoputket

Toinen ratkaisu makroiluun on käyttää loittoputkia tai loittorenkaita. Ne ovat yksinkertaisia tyhjiä renkaita, jotka asennetaan objektiivin ja rungon väliin. Loittoputki sisältää sen verran elektroniikkaa, että automaattitarkennus ja muut ominaisuudet säilyvät, mutta muuten ne ovat pelkkiä renkaita ilman linssejä.

Loittoputki vie objektiivin kauemmas rungosta, jonka seurauksena lyhyin tarkennusetäisyys pienenee ja suurennossuhde kasvaa. Vastapainoksi objektiivi ei voi enää tarkentua kuin lähelle. Loittoputkilla saa esimerkiksi edullisesta EF 50mm f/1.8 -objektiivista ihan käypäisen makro-objektiivin.

Makrokuvaamisen haasteita

Makrokuvaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Kohteiden saaminen pysymään kuvassa voi olla vaikeaa. Vaikka kohde olisikin liikkumaton, varsinkin pidemmillä makro-objektiiveilla syväterävyysalueet ovat erittäin pieniä. Pientäkään hyönteistä ei välttämättä saa kokonaan terävänä kuvaan! Makrotasolla syväterävyysalue mitataankin millimetreissä.

Syväterävyysongelmaan on pari ratkaisua, joista kätevin on valon lisääminen, jolloin on mahdollista käyttää hyvin pientä aukkoa. Silloin tarvitaan jalustaa, joka on muutenkin makrokuvaamisessa paikallaan, käden tärinäkin kun riittää tekemään isoilla suurennoksilla kuvattaessa tarkentamisesta riittävän vaikeaa.

Makrokuvaamisesta innostuneen kannattaakin perehtyä kehittyneempiin valaisuratkaisuihin, esimerkiksi rengassalamoihin ja tavallisen salaman valon ohjaamiseen kohteeseen. Tässä mennään jo sen verran tekniselle puolelle, että siirrän näistä kiinnostuneen lukijan vaikkapa Matti Valveen makrokuvaussivuille.

Tärkeät käsitteet kertauksena

Osaa ja ymmärrä nämä, niin tiedät mistä puhutaan.

Makrokuvaus tai lähikuvaus on pienten kohteiden valokuvausta, jossa kohteet ovat kuvassa suurempia kuin luonnossa. Tiukan teknisessä mielessä makrokuvaukseen päästään, kun kohde piirtyy kameran kennolle vähintään samankokoisena kuin luonnossa, mutta käytännössä vähempikin riittää: monet nimittävät makrokuvaukseksi kaikenlaista lähikuvausta, vaikka aidon makrokuvauksen suurennossuhteisiin ei päästäisikään.

Suurennossuhde tai suurennoskerroin kertoo, miten paljon objektiivi pystyy suurentamaan. Mitä isompi kenno kamerassa on, sitä parempi suurennossuhde tarvitaan, jotta kohde täyttäisi mahdollisimman paljon kuva-alasta. Järkkärikameralla tarvitaan siis 1:1-suurennossuhteeseen pystyvä objektiivi, jotta saadaan todella upeita lähikuvia. (Suurennossuhde on sitä parempi ja suurempi, mitä pienempi jälkimmäinen numero on: 1:1 on parempi kuin 1:2, joka on parempi kuin 1:4 ja niin edelleen. Suurennoskertoimessa isompi on parempi: 1 on parempi kuin 0,5, joka on parempi kuin 0,25.)

Pienin tarkennusetäisyys kertoo lyhyimmän etäisyyden – mitattuna kameran kennolta – johon objektiivi pystyy tarkentumaan. Tällä on merkitystä kaikessa lähikuvauksessa, ei vain makrokuvissa. Jos aiot kuvata millaisia lähikuvia tahansa, valitse objektiivi, jossa on lyhyt pienin tarkennusetäisyys.

Makro-objektiivi on objektiivi, joka pystyy vähintään 1:2-suurennossuhteeseen ja mieluiten 1:1-suurennossuhteeseen. Zoom-objektiiveissa makro-nimityksellä varustetut objektiivit pystyvät tarkentamaan tavallista lähemmäs, mutta osan suurennossuhde on vain luokkaa 1:3.

Loittoputket tai loittorenkaat siirtävät objektiivia kauemmaksi kennolta, jolloin pienin tarkennusetäisyys muuttuu lyhyemmäksi ja suurennossuhde suuremmaksi. Vastineeksi menetetään kyky tarkentaa objektiivi äärettömään ja valovoima heikkenee koska valoa menee hukkaan.

Makrokuvauksesta kertoo lisää Matti Valve makrokuvaussivuillaan.