Sivupalkin vimpainen järjestyksen vaihtaminen

WordPressin kanssa voi joskus tulla tilanteita, joissa sivupalkin vimpaimien järjestystä olisi mukava muuttaa sivutyypistä riippuen. WordPress itsessään ei tarjoa tähän oikein työkaluja, mutta asiaan on kyllä ratkaisuja. Widget Logic, esimerkiksi, lisää vimpaimiin logiikkaa, jolla niiden näkyvyyttä voi säädellä. Toinen vaihtoehto on tehdä erillinen sivupalkki, joka näytetään halutulla sivutyypillä.

Kumpikaan ratkaisuista ei ole ihanteellinen, mikäli halutaan vain siirtää vimpaimen paikkaa sivupalkissa. Sekä Widget Logicin että toisen sivupalkin käyttäminen edellyttävät saman sisällön luomista ja ylläpitämistä moneen kertaan. Sitä pyrin aina välttämään, koska muuten toinen versio sisällöstä tapaa jäädä päivittämättä, kun muutoksia tulee.

Yksi ratkaisu vimpaimien siirtelyyn on wp_get_sidebars()-funktio ja sen kutsuma sidebars_widgets-suodin, joka antaa käpisteltäväksi sivupalkin kaikkien vimpaimien luettelon. Sen avulla on helppo keikauttaa järjestys haluttuun muotoon:

add_filter('sidebars_widgets', 'sivupalkin_jarjestys');
function sivupalkin_jarjestys($w) {
    if (in_category('2') && is_single()) {
        $widget = array_shift($w["sidebar-1"]);
        array_splice($w["sidebar-1"], 6, 0, $widget);
    }
    return $w;
}

Tässä esimerkiksi siirretään sivupalkista sidebar-1 ensimmäinen vimpain kuudenneksi, kun ollaan kategorian 2 yksittäisellä sivulla. Näppärää ja tehokasta.

Everybody’s Gone to the Rapture (PS4)

Everybody's Gone to the Rapturen kansiAamulehdestä sattui silmiin tämän pelin arvostelu ja sen verran houkuttelevaa oli teksti, että asiaan piti tutustua lähemmin. Kun selvisi, että pelin saa ladattua PlayStation Storesta 16 euron tarjoushintaan (normaali hinta on 20 euroa), pakkohan siihen oli tutustua lähemmin.

The Chinese Room -studion kehittämässä pelissä ei oikeastaan tapahdu mitään. Siinä ei ole tehtäviä, haasteita tai valintoja; ensimmäisessä persoonassa kuvatussa pelissä vain kävellään hitaasti ympäriinsä autioituneessa englantilaiskylässä ja tehdään havaintoja, jotka kertovat siitä, mitä tapahtui, miksi kylä autioitui. Peli on samankaltainen kuin The Chinese Roomin aikaisempi Dear Esther, jossa käveltiin pienellä saarella lukemassa kirjeitä.

Pelivideo

Kaunis kokemus

Everybody’s Gone to the Rapture on kaunis peli. Kylä on huolella tehty, yksityiskohtainen ympäristö, jota on ilo tarkastella. Erityisen interaktiivinen se ei ole, joka paikkaa ei pääse penkomaan ja useimmat esineistä ovat pelkkää koristetta. Ihan yhtä tunnelilta peli ei tunnu kuin vaikkapa Silent Hillin loputtomat lukitut ovet.

Aivan erikseen on kehuttava Jessica Curryn säveltämää pelin upeaa soundtrackia. Huikaisevan kaunista klassista musiikkia voi kuunnella vaikkapa Spotifyssä:

Vähänlaisesti tekemistä

Everybody’s Gone to the Rapture on peli kärsivälliselle ja uteliaalle ihmiselle. Koska pelaaja ei oikeastaan saa tehdä minkäänlaisia valintoja ja on siten enemmän tarkkailija kuin osallistuja, peli tuntuu minusta vähän epäpeliltä. Lautapelissä tällaista en kelpuuttaisi. Videopelinä tämä toimii, koska peli on niin kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa. Vaikka tunnelma kylässä onkin kauhupelit mieleen tuovasti pahaenteinen, mitään kamalaa ei missään vaiheessa tapahdu, pelaaja voi vain rauhassa tarkastella ja tutkia, mitä on tapahtunut. Missään kohtaa ei oikein voi epäonnistua. Jos pelejä jaottelisi introvertti–ekstrovertti-akselille, juuri tämän kauemmas introverttiin päähän tuskin voisi päästä.

Ihmisten joukkokatoa edeltäneet tapahtuvat aukeavat pelin kuluessa pikku hiljaa. Kylässä leijuvat valot johdattavat pelaajaa tapahtumapaikalta toiselle, joissa valohahmot esittävät pääasiassa ihmisten välisiä keskusteluja, ja matkan varrella löytyvistä radioista ja puhelimista voi myös kuunnella keskusteluja ja lähetyksiä. Pelaajalle aukeaa pikkuhiljaa riipivä tapahtumaketju, joka johti ihmisten häviämiseen pikkukylästä.

Aurinko nousee (tai laskee)

Kaunis auringonpaiste. Pysäytyskuvat eivät tee oikeutta pelin grafiikalle, valaistus on upeaa ja parhaimmillaan liikkuvassa kuvassa.

Ikäraja ja sopivuus lapsille

Pelin ikäraja on K-16, tosin siinä ei ole sellaista kuvamateriaalia, joka olisi ehdottomasti lapsille sopimatonta. Pelin pelaaminen kyllä edellyttää aikuismaista kärsivällisyyttä ja hyvää englannin osaamista, joten eipä peli lapsille mitään annakaan.

Yhteenveto

Everybody’s Gone to the Rapture oli minulle uudenlainen kokemus, en ole pelannut tällaista peliä aikaisemmin. Pakko myöntää, että nyt kun selvisi, että samoilta tekijöiltä on myös Dear Esther, siihenkin hieman houkuttaisi tutustua, jos se on yhtä viehättävä kokemus kuin tämä peli.

Onko Rapture sitten hintansa arvoinen, on toinen juttu – peli maksaa 20 euroa, mutta tarjoaa pelattavaa vain joiksikin tunneiksi. En laskenut, eikä PS4 valitettavasti näytä pelien parissa vietettyä aikaa, mutta selvästi alle kymmenen tuntia pelin läpipelaaminen vei, eikä tässä juurikaan syytä ole toiselle kierrokselle, kun tarina on kerran nähty – en lue kirjojakaan uudestaan kuin erittäin harvoin (soundtrackia tulen kyllä kuuntelemaan vielä). Jos kuitenkin arvostaa hyviä, koskettavia tarinoita ja pitää peleistä, joita voi pelata kaikessa rauhassa, Everybody’s Gone to the Rapture on varma valinta.

Cities: Skylines

Cities: Skylinesin kansiSimCity oli aikoinaan kova juttu, sitten Transport Tycoon. Sen jälkeen on kaupunginrakentelu ja liikennelogistiikka jäänyt vähemmälle. Tartuin kuitenkin heräteostoksena Cities: Skylinesiin, kun peliä julkaisupäivänä Facebookissa hehkutettiin. Vasta myöhemmin tajusin, että niin, tässähän tuli tuettua paikallisia tekijöitä, sillä pelin tehnyt Colossal Order on tamperelainen pelifirma.

Peruskuvio on tässä tuttu jo ensimmäisestä SimCitystä: kaupunkia rakennetaan, ilman sen kummempia tavoitteita. Jos kaikki sujuu hyvin, kaupungin väkiluku kasvaa ja kassa voi hyvin. Jos sählää liikaa, väki lähtee ja rahat loppuvat.

Kaiken takana on liikenne

Pelaaminen on yksinkertaista: vedä teitä ja kaavoita niiden varrelle kysynnän mukaan asuntoja, kauppoja tai teollisuutta. Asuntoja ja kauppoja on kahta lajia, matalaa ja korkeampaa, ja teollisuutta voi tehdä perinteisten tehtaiden lisäksi kehittyneemmillä toimistoilla.

Lisäksi pitää huolehtia koulutuksesta, terveydenhuollosta, palokunnista, poliiseista, jätehuollosta, vedestä, sähköstä ja joukkoliikenteestä – siinäpä sitä puuhaa riittääkin. Pelaaminen on kuitenkin leppoisaa, Cities: Skylines ei kiristä hermoja vaan pelatessaan saa aika lailla rauhassa keskittyä hiomaan sitä osa-aluetta kaupungista, joka sillä hetkellä tärkeimmältä tuntuu.

Pohjimmiltaan kyse on liikenteestä: kaupunkien ongelmat ovat yleensä sitä, että liikenne ei kulje. Monet muut ongelmat johtuvat lopulta siitä, että liikenne ei kulje, eivätkä palveluja tuottavat ajoneuvot pääse perille. Silloin jätettä kertyy, sairaat ihmiset eivät pääse sairaalaan, talot palavat poroksi ja teollisuus kuihtuu. Joukkoliikennettä ja sujuvia liikenneratkaisuja on siis jaksettava pohtia.

Liikenteen kanssa säätäminen tuo kuitenkin miellyttäviä onnistumisen elämyksiä, kun saa jonkun kiperän liikennepulman ratkaistua ja ruuhkat poistettua (tosin yleensä ruuhkia ei saa pois, ne vain siirtyvät jonnekin muualle…).

Liikennehässäkkää

Uskokaa tai älkää, näilläkin teillä on tarpeellinen tehtävänsä. Oikealla on teollisuusalue, josta kulkee rekkaralli keskellä vasemmalla olevalle rautatieasemalle. (Tätä nykyä tässä kohdin kulkee toinenkin maantie pohjoiseen ja teitä on muutenkin optimoitu lisää, tämä on liikenteen suhteen hankalin paikka kaupungissani).

Viehättävä peli

Cities: Skylines on nätti peli ja toimii enimmäkseen sujuvasti. Jouduin iMacillani hieman tinkimään grafiikka-asetuksista, mutta käytännön merkitystä tinkimisellä ei ollut. Nyt peli toimii hyvin, mitä nyt joskus vähän tahmii. Bugeja ei ole tullut vastaan, peli on sekoillut tasan kerran, eikä silloinkaan mitään vahinkoa tapahtunut.

Kaupunkia voi tarkastella monenlaisesta perspektiivistä ja katunäkökulmaa kun katselee, niin hienoltahan se näyttää. Aika paljon kaupungissa on samannäköisiä rakennuksia, mutta eipä se minua ole tähän mennessä juuri haitannut. Kaupunkia ja sen vilinää on mukava katsella.

Messukeskus

Edessä oikealla messukeskus ja vasemmalla toimistoja, takana vuoren rinteellä kohoaa kaivosteollisuutta.

Tolkuton määrä hupia

Citiesiin on helppo jäädä koukkuun. Se on mukava hiekkalaatikko, joka etenee sopivasti, että pelaaminen pysyy mielekkäänä. Koen pelit herkästi turhauttaviksi ja stressaaviksi, siksi Cities on kaikessa rauhallisuudessaan miellyttävä. Pidemmän päälle voi olla, että melko tavoitteeton kaupunginrakentelu alkaa kyllästyttää, mutta olen varma, että tauon jälkeen kaupunkien pariin on taas mukava palata.

Jo nyt yhdelle pelitunnille on tullut hintaa alle euro, joten hintakaan ei ole paha. Erityisesti miellyttää, että peliin sijoitetuista euroista joku osa on vierinyt Tampereelle asti. Cities onkin kelpo ostos kaikille konfliktittomasta pelaamisesta ja rennosta ongelmanratkaisusta kiinnostuneille, peliä on helppo suositella kaikille kaupunginrakentelusta kiinnostuneille.

Ikäraja ja sopivuus lapsille

Cities: Skylines sopii kaikenikäisille, tosin lasten pelattavaksi se on vaikea (ja englanninkielinen).

Modikulttuuri kukoistaa

Colossal Orderilla on ymmärretty avata pelinkehitystyökalut pelaajien käyttöön, joten heti alusta pitäen tarjolla on ollut runsaasti sekä pelin toimintoja muuttavia modeja että ulkoasuun keskittyviä lisärakennuksia ja sen sellaista.

Tällaisia modeja käytän itse:

  • Slow Trash Production – Hidastaa roskantuotannon puoleen. Perusasetuksilla roskaa syntyy aika paljon ja sen käsittelystä tulee iso ongelma.
  • Traffic Report Tool – Joku liikenteenanalysointityökalu on syytä olla, minä käytän tätä. Tällä näkee havainnollisesti, mihin joku tietty auto on menossa ja millaisia liikennevirtoja tietyllä tienpätkällä kulkee.
  • Toggle Traffic Lights – Tällä modilla saa valita, tuleeko risteykseen valot tai ei, oletuksena valot tulee kaikkiin vähänkään isompiin risteyksiin. Se taas pätkii liikennettä pahasti.
  • Slow Citizen Aging – Oletusarvoisesti väki vanhenee melko nopeasti ja tuloksena on hupaisia kuolinaaltoja, kun uuden asuinalueen ensimmäiset asukkaat alkavat kuolla yhtä aikaa. Tämä modi muuttaa sitä.
  • Level Up Balance – Muuttaa alueiden kehitysvaatimuksia. Ihan fiksun oloinen päivitys, vaikka en nyt hirveästi osaakaan analysoida tätä.
  • Automatic Bulldoze – Koska kyllästyin kyttäämään ja tuhoamaan autioituneita taloja itse.

Kobo Aura -e-kirjalukija

E-kirjat ovat näppärä keksintö, joka vielä odottaa yleistymistään. Lukulaitteet taisivat jäädä hieman monikäyttöisempien tablettitietokoneiden varjoon. Se on harmi, sillä kirjojen lukemiseen tarkoitusta varten tehty e-kirjalukija on aivan ylivertainen. Siksi e-kirjojen ystävän kannattaakin ehdottomasti hankkia lukulaite. Yksi hyvä vaihtoehto on Kobo Aura.

Sähkökirjojen lukulaitteita tekee muutama valmistaja. Kobo on merkittävimpiä, toinen kova nimi on tietysti Amazonin Kindle. Kindlen kanssa on naimisissa Amazonin kaupan kanssa, Kobon kanssa on hieman vapaampaa. Siksi päädyin itse Koboon. Epäilemättä Kindlet pärjäävät laadultaan Kobolle vaivatta.

Pieni, kevyt ja näppärä

Kobo Aura on pienikokoinen laite. Kuuden tuuman näyttö, vähän reunuksia ympärillä, ja laitteen kooksi tulee 11,4 cm × 15 cm × 0,8 cm. Painoa on 174 g. Tähän verrattuna iPad 2 on melkoinen järkäle: 18,5 cm × 24,1 cm × 0,9 cm ja 601 grammaa. Kobo Aura on siis hyvin pienen kirjan kokoinen, oli luettavana miten iso kirja tahansa.

Kokonsa puolesta Aura on kätevä. Se kulkee helposti taskussa tai laukussa, mutta kokoa on kuitenkin riittävästi lukemista varten. Laitetta on kevyt kannatella yhdelläkin kädellä.Kobo Aura

Upea valaistu näyttö

Jos ei ole koskaan E Ink -näyttöä nähnyt, ei täysin ymmärrä, miten erinomainen se on. Värejä ei ole, vain harmaan sävyjä, mutta näyttö on erittäin tarkka, eikä rasita silmiä millään tavalla. Sitä voi lukea kirkkaassakin valossa, eikä se pimeässä häikäise kuin taustavalaistu LED-näyttö.

Auran näytössä on myös valo, joka on kirkkaimmillaan melkoinen valonheitin. Se on kuitenkin parhaimmillaan säädettynä himmeäksi, niin pienelle kuin mahdollista. Silloin sivu hehkuu juuri sopivasti, että lukeminen hämärässä onnistuu ilman että häikäistyy tai vieressä nukkuva häiriintyy. Täydellinen juttu – tällaisen olisin tarvinnut silloin, kun istuskelin illat pitkät pimeässä huoneessa vauvaa nukuttamassa.

E Inkin erikoisuuksiin kuuluu se, ettei näyttö kuluta virtaa kuin sivua käännettäessä. Kun kuva on näytölle tehty, se pysyy siinä ilman virrankulutusta. E Inkin huonoja puolia on hidas ruudunpäivitys, mikään liike ja animaatio ei näytä E Ink -näytöllä hyvältä. Sähkökirjaa lukiessa tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, hirveästi ei haittaa, että sivua kääntäessä ei ole somaa animaatiota kuten iPadilla lukiessa. Akunkesto on toista luokkaa, lukemisen määrästä riippuen laitetta ei tarvitse välttämättä ladata edes kerran kuussa.

Tietokoneyhteydet

Kirjat siirtyvät Kobo Auraan vaivattomasti. Laitteessa on Wifi-yhteys, jota voi käyttää netissä surffailuun ja kirjojen ostamiseen Kobon omasta kaupasta. En ole kokeillut. Muualta hankitut kirjat siirtyvät laitteeseen kätevästi, kun sen kytkee USB-kaapelilla tietokoneeseen kiinni. Silloin laite näkyy tietokoneelle ulkoisena massamuistina, johon kirjatiedostot voi vain kopioida käyttöjärjestelmän omalla tiedostonhallinnalla.

Jos haluaa käyttää jotain ohjelmistoa laitteen hallintaan, suosittelen Calibrea, jolla voi tehdä joitain muitakin käytännöllisiä toimenpiteitä, joita e-kirjakauppiaat eivät välttämättä halua sinun tekevän – voit esimerkiksi poistaa kopiosuojauksia kirjoista, jolloin pystyt esimerkiksi lukemaan Kobollasi Amazonista ostettuja Kindle-kirjoja. Kobon oma Kobo Desktop -ohjelmisto on niin huonosti tehty, että en muista milloin olisin viimeksi nähnyt yhtä kehnosti tehdyn ohjelman. Siitä kannattaa pysyä etäällä.

Kobo-sovellus löytyy myös tableteille ja puhelimille. Sen avulla voi synkronoida lukemisiaan, eli lukea ensin Kobolla, sitten vaihtaa toiselle laitteelle ja jatkaa siitä mihin jäi. Tämä toimii kuitenkin valitettavasti vain Kobon omasta kaupasta ostetuilla kirjoilla (vaan taitaapa sama rajoitus päteä myös Kindlellä ja iBooksilla).

Kirjojen saatavuus

E-kirjoissa on tietysti huonotkin puolensa. Kotimaisten kirjojen kohdalla hinta on se pahin. Olen noin ylipäätään sitä mieltä, että kotimaiset kirjat ovat liian kalliita, e-kirjat ja painetut kummatkin. Luenkin e-kirjoina lähinnä arvostelukappaleita (kiitoksia vain Osuuskummalle, joka on toistaiseksi ainoa e-kirjoja arvostelukappaleina jakeleva kustantamo) ja ulkomaisia kirjoja. En ole pitkään aikaan enää lukenut ulkomaisia kirjoja painettuina, koska painettujen kirjojen tilaaminen on postikulujen ja odottelun takia tympeää – paljon mieluummin ostan kohtuullisen hintaisen e-kirjan, jonka saan välittömästi käyttööni.

E-kirjoja saa myös lainattua kirjastosta. Siinä on oma vaivansa ja hommaan tarvitaan Adobe Digital Editions -ohjelmisto (joka on ylipäätään tarpeen monien DRM-suojattujen kirjojen lukemiseen; onneksi esimerkiksi Elisa Kirja suosii nykyään enemmän vaivattomampaa vesileimaa), mutta sitä kautta saa e-kirjoja luettavakseen ilmaiseksi. Ellibsin kirjastosovellus on kaikkea muuta kuin erinomainen, mutta säästääpähän ainakin kirjastoon matkustamisen vaivan.

Yhteenveto

Kun muutenkin monipuolisilla tableteilla voi lukea e-kirjoja ja toisaalta e-kirjalukijalla ei oikein voi muuta tehdä, niin mihin e-kirjanlukijaa sitten tarvitsee? Sehän se lukulaitteiden kohtalonkysymys on ja yksi syy siihen, miksei näistä laitteista viime aikoina niin paljoa melua olekaan Suomessa pidetty. Erikoistuneille laitteille on kuitenkin käyttäjänsä ja esimerkiksi järjestelmäkameroita ja pokkarikameroitakin myydään, vaikka älypuhelimissa on nykyään varsin hyvät kamerat. Joillekin riittää puhelimen kamera, joku vaatii enemmän.

Jos lukee paljon e-kirjoja, E Ink -näytöllä varustettu lukulaite on aivan ylivoimaisen miellyttävä käyttää. Lehtien, sarjakuvien, PDF-dokumenttien ja muun värillisen ja huolella taitetun materiaalin lukemiseen tabletti sen sijaan on parempi. E Ink toimii parhaiten pelkkään tekstiin, koska silloin lukija pääsee nauttimaan tarkasta tekstistä, jonka kokoa ja kirjasinta voi muokata omille silmilleen sopivaksi.

En ole vielä ehtinyt pitkään käyttää Koboani, mutta jo nyt ihmettelen, miksi en ole hankkinut laitetta jo aikaisemmin – minulle tämä sopii hienosti, luen paljon mieluummin Kobolla kuin iPadilla.

Laitteen saatavuus on Suomessa vähän kehnonpuoleista. Ostin omani Verkkokauppa.comista.

iMacin toimimaton optinen asema

Yritin kopioida CD-levyä tietokoneelle, mutta iMacini kieltäytyi yhteistyöstä. Levy ei vain kelvannut, asema ei nykäissyt levyä sisään ollenkaan. Asema on ikään kuin tukossa. Tiedän kuitenkin lapseni sen verran fiksuiksi, että kumpikaan ei ole asemaan mitään tunkenut (nuorempana, tosin, toinen rikkoi MacBookin optisen aseman tuolla tavoin). Ongelma on siis muualla.

Pikaisella googlailulla vastaus onneksi löytyi. Oikea vastaus löytyi tästä SuperUser-ketjusta:

drutil eject

Tällaisen käskyn antaminen komentorivillä pakottaa optisen aseman sylkemään levyn pihalle. Mitään levyä ei ollut, mutta asema heräsi ja tämän jälkeen nielaisi CD:n ongelmitta.

Isotope.js -suodatin WordPressin kategoriasivulle

Isotope.js on jQueryyn perustava Javascript-kirjasto, jolla voi tehdä taianomaisesti toimivia suodatus- ja lajittelutoiminnallisuuksia nettisivuille.

Esimerkkejä löydät esimerkiksi Parhaat lehdet -sivuston etusivulta, jossa voit rajata näkymän tietyntyyppisiin lehtiin nappeja painamalla, tai Lautapelioppaan avainsanasivuilta, jossa pudotusvalikolla voi rajata pelivalikoimaa.

Isotope tekee tällaisten suodatustoimintojen tekemisestä todella helppoa, etenkin kun WordPress tulee vähän puolimatkassa vastaan. Parhaat lehdet -suodatin on tehty Isotope for WordPress -pluginilla, jolla tuollainen perussuodatin valmistuu hyvin nopeasti, etenkin jos suodatus perustuu kategorioihin.

Lautapelioppaan puolella tarkoitus oli saada pari lisäjujua matkaan, joten tein suodatuksen alusta pitäen itse. Monimutkaista sekään ei ollut.

Isotope-suodatuksen rakentaminen

Lataa ensin Isotope-tiedosto Isotopen kotisivuilta ja siirrä se palvelimelle, vaikkapa WordPressin juurihakemistoon laitettavaan hakemistoon nimeltä js.

Tee samaan hakemistoon myös toinen tiedosto, vaikkapa sivustonnimi-isotope.js. Tähän tiedostoon tulee myöhemmin koodi, jolla Isotope aktivoidaan.

Lisää skriptit WordPressiin. Primitiivinen tapa on lisätä suora linkitys skripteihin teemasi header-templateen, mutta se on väärin – WordPress tarjoaa hienostuneempiakin tapoja. Lisää ennemmin tämä koodi teemasi function.php:hen:

function lautapeliopas_js() {
	if ( is_archive() ) {
		wp_enqueue_script( 'isotope', '/js/isotope.pkgd.min.js', array('jquery') );
		wp_enqueue_script( 'lp-isotope', '/js/lautapeliopas-isotope.js', array('isotope') );
	}
}
add_action( 'wp_enqueue_scripts', 'lautapeliopas_js' );

Koska itse käytän Isotopea vain arkistosivuilla, koodissa on tuo is_archive()-tarkastus, joka lisää skriptit ainoastaan arkistosivuille. Muilla sivuilla ei tarvitse turhaan latailla turhia tiedostoja. Huomaa, että Isotopen riippuvuuslistaan on merkitty jquery, jotta WordPress lataa Isotopen vasta jQueryn jälkeen ja oman skriptin vaatimuksissa taas on isotope, jotta se tulee Isotopen perään.

Muutokset kategoriasivulle

Lautapelioppaan kategoriasivuilla ei ollut lähtökohtaisesti mitään rajaavaa elementtiä artikkelilistan ympärillä, joten sellainen piti lisätä, jotta Isotope tietää, mitä listaa sen pitää käsitellä. Siispä laitoin artikkelilistan ympärille <div id=”pelilista”>…</div> -tagit.

Avainsanojen mukainen suodatus ei vaadi mitään toimenpiteitä, koska teemani (joka perustuu Twenty Fourteeniin) lisää tällaisissa listauksissa merkintöjen <article>-tagiin automaattisesti avainsanojen ja kategorioiden mukaiset CSS-luokat:

<article id="post-<?php the_ID(); ?>" <?php post_class(); ?>>

Avain tässä on tuo post_class(). Sen ansiosta kaikissa ”noppapelit”-avainsanalla merkityissä peleissä on nyt valmiiksi luokka tag-noppapelit, jota voi käyttää suodatuksessa.

Koska avainsanoja on pitkä lista, katsoin pudotusvalikon kätevimmäksi tavaksi esittää suodatus käyttäjälle. Niinpä sopivaan kohtaan sivua lisätään tällainen <select>-elementti:

<select id="filters">
<option value="*">Näytä kaikki</option>
<option value=".tag-noppapelit">Noppapelit</option>
<option value=".tag-korttipelit">Korttipelit</option>
</select>

Sijoituspaikasta sen verran, että tämän pitää olla tuon #pelilista-divin ulkopuolella – ihmettelin itse hetken, mihin valikko katosi, heti kun jotain valitsi. Tajusin sitten siirtää valikon #pelilistan ulkopuolelle…

No, tämä näyttää hyvältä, mutta aika työlästä on kirjoitella kaikki eri arvot käsin listaan. Lisäksi olisi kätevää, että listassa olisi vain ne avainsanat, joita kyseisessä listassa oikesti käytetään, ettei käyttäjälle tule tyhjää listaa näkyviin.

$tag_list = array();
while ( have_posts() ) {
    the_post();
    $tags = get_the_tags();
 
    foreach ( $tags as $tag ) {
        $tag_list[$tag->slug] = $tag->name;
    }
}
rewind_posts();

Tämä koodinpätkä lisätään arkistosivulle ennen #pelilista-diviä. Se käy läpi kaikki sivulla näytettävät merkinnät ja kerää niistä tagit talteen. Tagit menevät $tag_list-taulukkoon, josta niiden slugit ja nimet saadaan myöhemmin napattua.

<select id="filters">
<option value="*">Näytä kaikki</option>
<?php ksort( $tag_list );
foreach ( $tag_list as $slug => $name ) {
    echo <<<EOH
<option value=".tag-$slug">$name</option>
EOH;
}
?>
</select>

Tässä sitten se varsinainen <select>-elementti.

Nyt meillä on artikkelilistauksessa tarvittavat koodit ja <select>, jolla rajauksen voi valita. Ei puutu kuin Javascript-joka aktivoi Isotopen tekemään sen rajauksen. Tämä koodi tulee siihen sivustonnimi-isotope.js-tiedostoon, joka alussa luotiin:

jQuery( document ).ready(function($) {
// init Isotope
var $container = $('#pelilista').isotope({
    itemSelector : "article",
});
 
// filter items on select change click
$('#filters').on( 'change', function() {
    var filterValue = this.value;
    $container.isotope({ filter: filterValue });
});
 
});

Muuta ei sitten tarvitakaan. Tämän jälkeen rajaukset toimivat näppärästi. Jos haluat pudotusvalikon sijasta napeilla toimivan rajauksen, ohjeet löytyvät Isotopen varsin oivallisesta dokumentaatiosta.

Sijoittamisen alkeet

Kertyykö palkastasi menojen ja lainanlyhennysten jälkeen ylimääräistä rahaa? Onko sinulla jo parin kuukauden palkan kokoinen puskurirahasto tilillä tallessa? Jos vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä, kannattaa ylimääräisiä rahojaan sijoittaa.

Sijoittamiseen on tarjolla paljon vaihtoehtoja, mutta tavalliselle piensijoittajalle olennaisimpia ovat rahastosijoitukset ja suorat osakesijoitukset. Sijoittamista ja sitä kautta tavoitteita on monenlaista, mutta pitkällä aikavälillä toimivan piensijoittajan näkökulmasta yksi asia on tärkeä: kulut kannattaa pitää mahdollisimman pieninä.

Yksi asia on nimittäin sijoittaessa varma. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta, eikä rahaston tai osakkeen menestyksestä ennen voi päätellä mitään sen tulevasta menestyksestä, mutta rahaston kulut ja osakkeiden ostamisesta tulevat kulut ovat tiedossa etukäteen. Siksi niiden minimoiminen on mitä viisainta sijoittamista.

Edulliset indeksirahastot ovat paras tapa sijoittaa

Noin yleensä ottaen rahastot ovat paras menetelmä pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Rahastosijoittaminen on vaivatonta, sitä voi tehdä jo varsin pienillä rahasummilla ja kulujen minimoiminen on helppoa.

Jos puhutaan vaikkapa 50–100 euron kuukausittaisesta sijoituksesta, osakkeet kannattaa oikeastaan unohtaa suoraan. Osakkeet ovat edullisia omistaa, mutta niiden ostamiseen liittyy sen verran kuluja, että kertaostosten on oltava melko suuria. Nordnet on yksi edullisimpia osakevälittäjiä, ja harvoin kauppaa tekevältä sekin rahastaa osakeostoista 0,20 %, mutta vähintään 9 euroa. Jos siis sijoitat vaikka 100 € kuussa eli 1200 € vuodessa ja teet sijoituksen vaikka kahtena 600 € kauppana, maksat Nordnetille kuluja 18 € eli 1,5 % sijoituksestasi.

Tällaisia rahamääriä sijoittaessa toinen rahastojen puolesta puhuva seikka on hajautus. Vaikka 1,5 % kulut eivät lopulta suuri ongelma olekaan, noiden kahden 600 € kaupan jälkeen omistat korkeintaan kahta eri yhtiötä. Sijoitustesi menestys on riippuvainen näiden yhtiöiden menestyksestä. Sijoittamalla rahastoihin saat pienen siivun useammasta eri yhtiöstä, joten rahasi ovat paremmin turvassa – toki myös yllättäviltä menestyksiltä.

Yhdistelmärahasto on varma valinta

Jos ajattelee vain kulujen minimointia, ilmeinen valinta on ETF-rahastot. Yhdysvaltojen markkinoille pääsisi kiinni esimerkiksi Vanguardin Dividend Appreciation ETF -rahastolla, jonka vuosittaiset kulut ovat lähes olemattomat 0,10 %. ETF-rahastot ostetaan kuitenkin pörssistä, joten niistä tulee kaupankäyntikuluja samoin kuin osakkeista. Sen vuoksi nekään eivät sovi pienehköjä summia kuukausittain sijoittavalle.

Toinen erittäin edullinen vaihtoehto on Nordnetin Superrahasto Suomi, jolla ei ole minkäänlaisia kuluja. Kelpo valinta, mutta hajautuksen puolesta heikko, sillä se seuraa vain Helsingin pörssin osakkeita. Ainoaksi sijoitukseksi Superrahasto on liian kapea-alainen.

Jos haluat päästä helpolla ja sijoittaa rahasi yhteen rahastoon, paras vaihtoehto on varainhoitorahasto. Se on aktiivisesti hoidettu rahasto, joka sijoittaa rahasi muihin rahastoihin. Näin sijoituksesi hajautetaan riittävän laajalle: saat osake- ja korkosijoituksia, maantieteellistä hajautusta ja toimialan mukaista hajautusta.

Aktiivisesta varainhoidosta tulee lisää kuluja, toki, mutta valitsemalla järkevästi hoidetun rahaston, kulut eivät ole suurensuuria verrattuna siihen, mitä etua tällaisesta rahastosta saa. Samat edut saa toki hajauttamalla itse sijoituksiaan eri rahastoihin, mutta se vaatii paljon aikaa ja perehtymistä, eikä ole erityisen mielekästä pienimuotoiseen kuukausisijoittamiseen. Lisäksi rahastosta saa tiettyä veroetua, koska rahaston sisällä sijoituksia voidaan muutella markkinatilanteen vaatimusten mukaan ilman veroseuraamuksia. Erikseen ostettuja sijoituksia myydessä ja ostaessa voi syntyä verotettavaa voittoa.

Seligsonin Pharos-rahasto on oman kokemukseni perusteella paras yhdistelmärahasto (jos olet eri mieltä, kuulen mielelläni ehdotuksia paremmista). Sen kulurakenne on hyvin kohtuullinen verrattuna vaikka isojen pankkien varainhoitorahastoihin ja salkunhoitaja Petri Rutanen on varsin järkevän oloinen hötkyilemätön kaveri, joka ei tuhlaa osuudenomistajien rahoja turhanpäiväisellä kaupankäynnillä. Rutasella on lisäksi paljon omiakin sijoituksia Pharoksessa, joten varainhoitajan ja asiakkaiden intressit ovat linjassa.

Minulla on omia sijoituksia Pharoksessa. Lisäksi säästän lapsilleni rahaa Pharokseen, jossa se toivottavasti poikii pidemmällä aikavälillä mukavan pesämunan itsenäisen elämän aloittamiseen. Tulos on taatusti parempi kuin pankkitilille säästämällä.

Tulevaisuuden ratkaisu: robottivarainhoito

Helppokäyttöistä, edullista ja aktiivista varainhoitoa hakeville on tarjolla uusi mahdollisuus: robottivarainhoito. Tämä tarkoittaa noin yleisesti ottaen digitalisoitua varainhoitopalvelua, jossa prosesseja on automatisoitu mahdollisimman pitkälle. Esimerkiksi asiakkaaksi liittyminen ei edellytä tapaamista ja paperitöitä, vaan hoituu netissä pankkitunnistuksella.

Tällainen varainhoito tarjoaa aktiivista varainhoitoa aiempaa edullisempaan hintaan, jolloin paketissa alkaa olla merkittävästi enemmän järkeä kuin perinteisessä varainhoidossa. Lisäksi tällaista palvelua on mahdollista tarjota jo pienemmässä mittakaavassa, eli asiakkaalta ei edellytetä vaikkapa 200 000 euron varallisuutta, vaan jo 5 000 euroa voi riittää.

Pidän tätä oikein varteenotettavana vaihtoehtona sijoittajalle, joka haluaa vähän jotain muuta kuin vain jonkun perusrahaston, mutta ei toisaalta halua itse nähdä sijoituskohden valikoimisen vaivaa. Evervest tarjoaa palvelua 5 000 euron minimisijoituksella ja läpinäkyvällä hinnoittelulla: ainoa Evervestin lisäkustannus kustannus on vuosimaksu, joka on korkeintaan 0,95 %. Siihen tulee päälle sijoitusinstrumenttien kulut, jotka ovat edullisten ETF-rahastojen käyttämisen vuoksi hyvin pienet (ja nämä maksaisit joka tapauksessa, kävi miten kävi). Kokonaiskustannus lienee samaa luokkaa Pharoksen kanssa ja luultavasti merkittävästi halvempaa kuin vastaavien ETF-rahastojen ostaminen vaikkapa Nordnetin kaupankäyntikustannuksilla.

Evervestin eduksi on myös sanottava varainhoitajan ja asiakkaan yhtenevät intressit: varainhoitaja tienaa parhaiten, kun asiakkaan varallisuus kasvaa joko sijoitusten arvon kasvamisen myötä tai siksi, että asiakas sijoittaa tyytyväisenä lisää rahaa. Varainhoitaja ei saa palkkioita rahastoilta, joten asiakkaalle hankitaan aidosti tuottavimpia rahastoja, eikä niitä, jotka tuottavat varainhoitajalle parhaiten. Tämä on mielestäni kulutason lisäksi tärkein kriteeri varainhoitoa valittaessa.

Myös Evli Pankilla on vastaava verkkopankkiiri, mutta siellä minimisijoitus on 30 000 euroa ja kulut pienillä sijoituksilla liian kovat. Miljoonaluokan sijoituksilla Evlin hinnasto alkaa olla asiallinen.

Nordnetin Rahapodissa on aiheesta hyvä jakso.

(Linkit Nordnetiin tällä sivulla ovat affiliate-linkkejä, eli saan korvauksen, jos liityt linkin kautta Nordnetin asiakkaaksi. Juttu oli pitkään linjoilla ilman affiliate-linkkejä, mutta kun nyt kerran kehun Nordnetiä, niin miksei sitten napata rahaa välistä. Olen itse Nordnetin asiakas ja pidän Nordnetiä aidosti järkevänä vaihtoehtona muillekin. Kannattaa kuitenkin tsekata oman pankkisi osakevälityshinnasto ja vertailla, onko hinta kilpailukykyinen.)

The Crew (PS4)

The Crew:n kansiHankin PS4:n autopeliä varten – se tosin ei ollut tämä peli. Kun Project CARSin julkaisu viivästyi noin puolella vuodella, piti katsella vähän vaihtoehtoja, ja siinä vaiheessa The Crew osui silmiini. Peli vaikutti sen verran kiinnostavalta, että pistin ennakkotilauksen vetämään ja nyt muutama päivä sitten peli vihdoin kolahti postilaatikkoon.

Yleistä

Kun aikoinaan pelasin PS2:lla, minulla oli kaksi pääasiallista autopeliä: Gran Turismo 3: A-Spec vakavampaa ajelua varten ja Burnout 3: Takedown hupirallia varten. The Crew asettuu selvästi jälkimmäiseen ryhmään. Se ei myöskään ole mikään autofetisistin päiväuni, sillä tallia ei noin vain täytetä erilaisilla autoilla. Pikemminkin tässä omistetaan pieni valikoima autoja, joita sitten tuunataan eri tarkoituksiin.

Pelialue on sen sijaan valtava: tarjolla on miniversio koko Yhdysvalloista. Kaikkialta pääsee joka paikkaan ajamalla ja rannikolta toiselle ajaminen kestää kuulemma puolitoista tunti – en ole kokeillut. Kartalla on muutama tarkemmin mallinnettu kaupunki, muuten maasto on melko ylimalkaista, mutta kuitenkin seuduille luonteenomaista ja viehättävää. Yksityiskohdat taitavat tosin olla suunniteltu katseltavaksi pääasiassa kovassa vauhdissa ohi ajaen, mutta jo pelin aloitusseuduilla Detroitin nurkilla on paljon mielenkiintoisia paikkoja katseltavaksi.

Pelialue on huikean laaja ja sitä on mielenkiintoista tutkia. Kunnon hiekkalaatikkopelin tapaan itselleen voi kehitellä tekemistä.
Peli vaatii jatkuvaa nettiyhteyttä. Jos nettiyhteys katkeaa kesken pelin, sinut pudotetaan takaisin päävalikkoon.

Moninpeli

The Crew on olennaisesti nettimoninpeli. Kartalla suhaa muita pelaajia, mutta vuorovaikutusta on vähänlaisesti. Tehtäviin voi pyytää kavereita ja pelissä on myös mahdollista perustaa oma jengi tiiviimpää yhteistyötä varten.

Itse en moninpelistä ihan hirveästi välitä, joten siitä ei toistaiseksi sen enempää.

Moninpeli ei ole pakollista, peliä voi pelata ihan kaikessa rauhassa yksinkin muista pelaajista välittämättä.
St. Louis

Ihailemassa suomalaista arkkitehtuuria St. Louisissa– Gateway Arch on Eero Saarisen käsialaa. Auto on aloitusauto, pakasta vedettynä tylsän sininen Dodge Challenger.

Yksinpeli

Yksinpeliä varten pelissä on tylsä taustatarina, jossa kostetaan pahiksille ja jahdataan korruptoitunutta kyttää FBI-agentin tuella. Kliseistä kuin mikä, mutta onpahan jotain tekemistä. Tarina etenee tarinatehtäviä tekemällä. Onneksi tehtävät voi myös pistää huoletta tauolle, jos haluaa edistää omia projektejaan.

Tehtävien vaikeustaso on melko helppo. Sekaan mahtui muutama vähän haastavampi pala ja yksi todella vaikea tehtävä. Vaikeimmissa paikoissa auttoi yleensä, kun osti paremman auton… Useimmat tehtävät sain kuitenkin pronssitasolla läpi parilla yrityksellä, jos en itse mokaillut pahasti. Kultatason suorituksia ei tarinatehtävistä hirveän monta kertynyt, eli niiden saamiseksi saa jo tehdä hommia.

Tarinatehtävien lisäksi kartta on tulvillaan pieniä taitohaasteita. Niissä pääsee treenaamaan ajotaitojaan. Onnistuneet suoritukset palkitaan rahalla ja autonosilla, joilla saa kehitettyä omaa menopeliään. Auton kehittäminen on pelin perusjuttuja: pelaajan lisäksi myös autoilla on tasot, jotka nousevat uusien osien myötä. Tarinatehtävissä on tietyt minimivaatimustasot auton tasolle, joten sikälikin harjoitustehtävät ovat tarpeen.

Lisäksi tarjolla on tutkimusmatkailua. Alueilta pitää etsiä data-asemia, joiden avulla saa kartalle näkyviin alueen tehtävät. Kartalla on myös merkitty huomattavia paikkoja, joissa vierailemalla kerää expaa ja rahaa. Jokaiselle isolle alueelle on lisäksi kätketty 20 autonosaa, jotka keräämällä saa kokoon erikoisauton. Näitä on hauskaa kerätä: kartalla näkyy summittainen paikka, tarkka sijainti pitää löytää minikartan piipityksen avulla. Geokätköilijänä pidän näistä ajelu- ja etsintätehtävistä enemmän kuin pelin muista osa-alueista.

Etsintätehtävät antavat hyvän syyn kierrellä laajalla kartalla joka puolella katselemassa upeita maisemia ja etsimässä kohteita.
Tarina on aika tyhmä. Tarinatehtävissä toistuu aina samat tehtävät – kisa, takaa-ajo, kolarikisa, laatikoiden noukinta, pakeneminen… kuviot eivät muutu.
Hotrod

Hotrodin osien metsästämistä Keskilännen metsissä. Dodge on ihan hyvä maastoauto…

Ikäraja ja sopivuus lapsille

Pegi-luokitusPelin ikäraja on 12+, koska se sisältää väkivaltaa ja rumaa kielenkäyttöä. Nämä elementit keskittyvät pelin tarinatehtäviin ja juonta kuljettaviin välikohtauksiin, joissa tapahtuu muun muassa murhia ja puhutaan ihmisten tappamisesta.

Tarinatehtävien ulkopuolella peli on kaikenikäisille sopiva ja itse annan huoletta lasteni katsella pelaamista.

Kannattaako pelata?

Jos kaipaa reipashenkistä arcaderallia, jossa kaahataan täysillä muun liikenteen seassa, The Crew on mainio valinta. Jos haluaa keskittyä ajamiseen ja ajaa kilpaa ilman vastaantulevaa liikennettä, kannattaa odotella Project CARSia tai seuraavaa Gran Turismoa.

PS4-ennakkotilaajana jouduin olemaan pitkänilman ennakkotilausetujani. Tulivathan ne sitten lopulta, kun niille ei oikeastaan ollut enää käyttöä. Alussa olisi ollut ihan kiva saadakin. Ikävältä kuulostivat myös yhteysongelmat: pelissä on aika pitkiäkin tehtäviä, joiden suorittaminen vie tunnin-pari. Sellaisen lopussa voi kuulemma lävähtää ruudulle virheilmoitus yhteyden katkeamisesta, jolloin koko työ menee luonnollisesti täysin hukkaan. Minulle näitä ei kuitenkaan ole sattunut, joten taisivat olla pääasiassa alkuaikojen ongelmia.

Pahimmat bugit on kuitenkin saatu viilattua pois ja nykyisellään peliä voi suositella helpommin. Tekoälyä viriteltiin vähemmän kuminauhaiseksi, mikä jonkin verran helpotti tehtäviä. Se ei minua varsinaisesti haittaa. Tilastotkin toimivat ja peli tuntuu muutenkin nyt varsin ehjältä.

Vauhdikasta toiminnantäyteistä rallia, jossa riittää tekemistä. Ajamisessa on hyvää vaaran tuntua ja maailmaa on hauska tutkia.
Erilaista tekemistä on paljon ja jos tuntuu, että tarinatehtävät alkavat tympiä, voi vaihtelun vuoksi tehdä jotain muuta.
Jos juonitehtävät tuntuvat liian vaikeilta, voi tehdä vähän aikaa jotain muuta ja parantaa autojaan, jonka jälkeen tehtävät ovat helpompia.
Joskus vastaantuleva liikenne käy hermoille ja olisi mukavaa ajaa rauhassa. Nettiriippuvuus ja MMO-ominaisuudet ovat vähän riesa.
Juoni on ihan käsittämättömän tympeä kostotarina, eivätkä tehtävät ole mitään omaperäisyyden riemuvoittoja, vaan samaa rallia alusta loppuun.
Erikoinen silta

Melko omaperäisen näköinen silta jossain Chicagon pohjoispuolella.

Peruspyörästä cyclocrossariin

Polkupyöräily on hieno laji ja nähtävästi aika trendikästäkin. Sorruin itsekin. Viime kesänä aloitin uutta liikunnallisempaa elämää pääasiassa hölkän merkeissä, mutta tänä kesänä ykköslaji on ollut pyöräily. Poljin alkuvuodesta jonkun sata kilometriä perus-Helkamalla, mutta pikkuhiljaa alkoi mieli tehdä vähän vauhdikkaampaa menopeliä.

Tein trendikkään valinnan: ostin cyclocross-pyörän. Paikallisen pyöräliikkeen valikoimista löytyi pari sopivaa mallia, joista päädyin Focus Mares AX 2.0 Disc -pyörään. Olen ollut ostokseeni erinomaisen tyytyväinen. Ajaminen on ollut todella hauskaa peruspyörään verrattuna: vauhtia on, ajoasento on virtaviivaisempi ja lisävaihteilla saa vähän potkua polkemiseen.

Ainoa valittamisen aihe pyörässä on ollut huono etujarrulevy, joka tärisytti pyörää jarruttaessa. Tämä vika korjaantui, kun jarrulevy vaihdettiin. Vaihto sujui ilmaiseksi ja mutinoitta.

Focus Mares AX 2.0 Disc

Focus Mares AX 2.0 Disc -cyclocross-pyörä

Cyclocross?

Cyclocross on yli sata vuotta vanha pyöräilyn alalaji, jossa nykyään ajetaan useita kierroksia lyhyttä rataa. Radalla on vaihtelevaa maastoa ja esteitä, joiden yli pyörä pitää kantaa juosten. Mistään maastopyöräilystä ei kuitenkaan ole kyse, eli kiviä ja juurakoita radalla ei ole.

Cyclocross-pyörien omistajista vain harva ajaa cyclocrossia. Pyörämalli on suosittu, koska se on kohtuuhintainen maantiepyörä, jolla voi ajaa huoletta muuallakin kuin asfaltilla. Cyclocrossariin saa tarvittaessa vaikka nastarenkaat, jolloin se sopii talvikäyttöön. Se on ihan kelpo valinta vaikka sporttisemmaksi työmatkapyöräksi.

Cyclocross muistuttaa siis ulkoisesti maantiepyörää: siinä on droppitanko ja melko kapeat renkaat. Pyörään saa kuitenkin vaihdettua hieman tuhdimmat renkaat kuin maantiepyörään ja runko on muodoiltaan muutenkin hieman erilainen kuin maantiepyörässä. Ajoasento on hieman pystympi, maavaraa on hieman enemmän ja niin edelleen, mutta erot ovat tällaisen pyöränoviisin näkökulmasta aika pieniä.

Vinkkejä uuden cyclocross-pyörän ostajalle

Noin 1 500 euron budjetilla ei tarvitse tinkiä ominaisuuksista liikaa. Jos haluaa pyörän kovasti halvemmalla, kannattaa ehkä katsella käytettyjä esimerkiksi Fillaritorilta.

Minulle suositeltiin pyörää, jossa on Shimanon 105-osasarja, joka on kuulemma selvästi edullisempia (Tiagra, Sora) parempi. Toinen hyvä ominaisuus on hiilikuituinen etuhaarukka alumiinisen sijasta; tällä hinnallahan itse runko on alumiinia.

Jos kyseessä on ensimmäinen pyörä, kannattaa jättää edulliset nettikaupat väliin ja käydä hakemassa tuntumaa kaupasta, niin pääset koeajamaan. Pyöriä kun on eri kokoisia, ja oikean koon valitseminen kokeilematta ei ole ihan helppoa, jos kokemusta ei ole.

Muista myös muut varusteet

Pyöräily on varusteurheilua. Osta pyörä, ja huomaat pian tarvitsevasi kaikenlaista. Juomapullo, hanskat, ajovaatteet, pyöräilykengät ja niin edelleen. Rahaa saa palamaan niin halutessaan runsaasti. Mikä sitten on tarpeen?

Pyöräilypaita on ainakin hyvä olla olemassa. Sen juju on pitkä selkäosa, jolloin kumarassakaan ajoasennossa selkä ei ole paljaana. Takana on myös kätevät taskut, joihin saa tavarat talteen.

Pehmustetut pyöräilyhousut ovat ainakin pidemmillä lenkeillä hyödyksi. Lyhyemmillä lenkeillä ei ehkä ole niin tarkkaa ja jollain perusjuoksutrikoillakin voi pärjätä.

Lukkopolkimista ja niiden eduista puhutaan paljon juttuja, jotka eivät ihan pidä paikkaansa, mutta minä olen todennut lukkopolkimet mukaviksi käytössä. Käytännössähän tällaisissa pyörissä on oletuksena lukkopolkimet.

Pyörävarusteitakin löytää hyvin netistä, yksi kokeilemani ja hyväksi havaitsemani paikka on Bikester. Verkkokaupasta löytyy paljon pyöräilyvaatteita, pyöränosia ja muuta pyöräilyyn liittyvää. Sovittamaan ei pääse, mutta eipä viime tilauksesta mitään tarvinnut palauttaa, kaikki kelpasi kyllä. Vaude Dundeesta piti tulla ihan vain pyöräilytakki, mutta siitä on tullut eniten käyttämäni takki ylipäätään.

Kannattaisiko sittenkin hankkia maantiepyörä?

Itse päädyin cyclocrossiin, kun arvelin käyväni geokätköjä katselemassa ja tarvitsevani siten vähän maasto-ominaisuuksiakin. Käytännössä ajaminen on jäänyt lähes kokonaan asfalttiajoon, koska ajaminen nyt vain on niin mukavaa, ettei sitä viitsi turhalla pysähtelyllä pilata. Lisäksi cyclocrossari ei ole mikään hyvä maastopyörä: jo hiekkatien ajaminen voi olla pyörän tärinän vuoksi sietämätöntä puuhaa.

Kannattaa siis harkita asiaa. Minunkin olisi kannattanut valita maantiepyörä. Sanoisin myös, ettei ensimmäiseen pyörään kannata panostaa liikaa, koska ensimmäistä pyörää ostaessaan ei vielä täysin tiedä, mitä pyörältä haluaa. Kannattaa siis aloittaa jostain edullisesta noin 1 500 euron pyörästä. Minun mielessäni kajastaa jo seuraavaksi pyöräksi Focuksen Cayo Evo: sähkövaihteet, hiilikuiturunko, pari kiloa painoa pois Maresiin verrattuna… Mutta ehkäpä tällä cyclocrossarilla vielä ajellaan muutama tuhat kilometriä ennen uuden pyörän hankintaa

WordPressin WYSIWYG-editorin palstan leveyden säätäminen

Häiritseekö WordPressin WYSIWYG-editorin palstan kapeus? Palstan leveys riippuu ilmeisesti teeman palstan leveydestä ja vaikka tavallaan onkin hyvä, että editorissa palsta on yhtä leveä kuin näkyvillä sivuilla – sehän on sitä WYSIWYGiä – minua asia kuitenkin häiritsi. No, asia korjaantui kätevästi näin:

function my_theme_add_editor_styles() {
    add_editor_style( 'custom-editor-style.css' );
}
add_action( 'init', 'my_theme_add_editor_styles' );

Tämä koodi tulee functions.php-tiedostoon.

body#tinymce.wp-editor { 
    max-width:1024px;
}

Tämä koodi laitetaan custom-editor-style.css-tiedostoon teeman hakemistoon. Tuloksena on editori, jossa tekstipalstan leveys säätyy ikkunan leveyden mukaan, mutta on maksimissaan 1024 pikseliä. Arvoa voi säätää pienemmäksi, jos 1024 pikseliä tuntuu liian leveältä.

Vihje ratkaisuun löytyi tästä WordPress Answersin kysymyksestä.